perjantai 20. joulukuuta 2013

Onko kylmä sota sittenkään ohi?

Ukrainan viimeiset tapahtumat ovat toivottavasti saaneet ihmiset heräämään siihen todellisuuteen, mitä maailmalla on tapahtumassa. Ukraina ja Venäjä solmivat sopimuksen mittavasta taloudellisesta tuesta maiden välille, huolimatta maan kansalaisten mielipiteistä. Angela Merkel koitti Kiovan mellakoiden alettua vakuutella, että kylmä sota on ohi. No, ainakaan Venäjä ei ole asiasta tilanteen tasalla ja mitä luultavimmin taloussopimus on kauniista puheista huolimatta vain lisäaskelia kohti Ukrainan integrointia Venäjän tulliliittoon ja lopulta Euraasian Unioniin. Jos maa sidotaan Venäjään taloudellisesti  tarpeeksi vahvasti, eivät edes länsimielinen hallitus ja presidentti saa tuotua maata Euroopan Unionin jäseneksi. 

Koska on Suomen vuoro? Venäjä on viimeisten vuosien aikana aloittanut suurvaltaelkeensä ja myös naapurimaidensa härnäämiseen vanhaan tuttuun tapaansa. Suomikin sai kovat varoitukset siltä varalta, että maan laillinen hallitus saattaisi harjoittaa omaa puolustuspolitiikkaa. Venäjän kenraali Makarov sanoi suoraan suomalaisille, että Natoon ette liity koska Venäjä ei niin halua ja löi seinälle vanhan tutun Molotov-Ribbentrop-kartan. Putin vielä vahvisti kenraalin puheet sen jälkeen, kun maamme johto alkoi niitä torppaamaan ja pitämään yksittäisen henkilön mielipiteinä. 

Suomen on tehtävä se mikä olisi pitäny tehdä jo 90-luvulla, tai oikeastaan jo vuonna 1949 eli liittyä Natoon. EU:n yhteinen puolustuskehitys on jämähtänyt kuin kärpänen siirappiin valtiojohtajiemme kauniista puheista huolimatta. Sekin olisi loistava askel eteenpäin, kuten myös puolustusliitto pohjoismaiden kanssa. Mutta miksi ihmeessä tyytyä vajaisiin liittosuhteisiin, kun puolet pohjoismaista sekä suuri osa EU:sta kuuluu jo tällä hetkellä Natoon. 

Puheet Suomen puolueettomuudesta ja sen historiallisesta merkityksestä ovat silkkaa roskaa - maamme teki ensimmäisen sotilasliittonsa Saksan kanssa jo perustamisvuonnaan, ja yritti koko maailmansotien välisen ajan saada liittoa aikaan joko Britannian tai Viron sekä muiden Venäjän reunamaiden kanssa. Talvisodan aikana liittoutumista Britannian kanssa pyrittiin saamaan voimakkaasti aikaan, mutta siitä ei tullut yhtään mitään koska maamme kestävyyteen ei uskottu. Talvisodan jälkeen mahdollisuus avautui, mutta Saksa valtasi Norjan. Sen jälkeen oltiin aseveljiä ja hetki jopa liittolaisia Saksan kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen jouduttiin valtiotasolla leikkimään liittoutumattomuutta Neuvostoliiton tyytyväisenä pitämiseksi, mutta samalla koitettiin kaikin keinoin toteuttaa länsi-integraatiota. Ja nyt kun Suomella on viimein mahdollisuus ottaa kauan kaipaamansa askel länteen, ihmiset purnaavat vastaan. On tapahtunut jotain käsittämätöntä - kekkoslainen liturgia puolueettomuudesta on otettu tosissaan, vaikka sen tarkoitus oli vain rauhoitella itänaapuria ja antaa maan poliittiselle johdolle liikkumatilaa. Mutta kekkoslaisen liturgian aika on ohi. Puolueettomuus on menneisyyttä, suomettumisen ajan työkalu, jolla yritettiin estää maan sosialisointi ja muuttuminen kansandemokratiaksi. Sille ei ole enää tässä maassa tarvetta.


lauantai 7. joulukuuta 2013

Miksi Vasemmistoliittoa sanotaan kommunistiseksi?

Kuvitellaampa, jos Suomeen olisi aikanaan perustettu Suomen kansallisosialistinen työväenpuolue ja vaaleja varten peitejärjestö "Suomen Kansan Kansallismielinen Liitto" SKKL. Natsi-Saksan romahdettua puolueet päättävät uudistaa toimintansa ja perustavat yhteisessä kokouksessa "Oikeistoliiton" ja siirtävät toimintansa siihen. Pidettäisiinkö kyseisen puolueen haukkumista "natseiksi" ja "fasisteiksi" suvaittavana, vaikka puolueen jäsenet ja puheenjohtajat jatkuvasti vakuuttavat etteivät ole natseja?

Entä jos näin tekevät Suomen Kommunistinen Puolue ja "Suomen Kansan Demokraattinen Liitto" SKDL?
Vasemmistoliiton perustajia olivat Suomen kansan demokraattinen liitto (SKDL), Suomen kommunistinen puolue (SKP) ja Suomen naisten demokraattinen liitto (SNDL). Vasemmistoliitto perustettiin 28.––29.4.1990 Helsingissä Kulttuuritalolla ja Jäähallissa pidetyssä kokouksessa. 
SKDL, SKP ja SNDL sulauttivat toimintansa uuteen puolueeseen.
Mutta sehän on aivan eri asia.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Maahanmuutto ja Eurooppa

Maahanmuutto on hyvä asia. Taloustieteellisestä näkökulmasta asia on täysin selvä. Maahanmuutto kasvattaa työvoiman tarjontaa, mikä on yksi  talouskasvun osatekijä mm. investoinnin ja pääoman ohella. Länsimaiden kiistatta menestynein talous Yhdysvallat on rakentunut lähes kokonaan maahanmuuton varaan, ja tästä tulee nimitys "melting pot", jolla tarkoitetaan eri kulttuurien positiivista yhteistoimintaa ja kehittymistä keskenään monikulttuurisemmaksi. Kyllä, kannatan myös monikulttuurisuutta, mikä saattaa tulla tätä blogia seuraaville persuille shokkina. Maahanmuutto on talouskasvua lisäävä tekijä, ja talouskasvu on juuri sitä mitä tämä maa tällä hetkellä kaipaa. Tässä suhteessa olen samoilla linjoilla perinteisempien libertaarien kanssa, sillä avoimien rajojen kannattaminen on pitkään kuulunut niin klassisten liberaalien kuin modernimpien libertaarien arvomaailmaan. Paleo-libertaarit ja konservatiiviset hybridit ovat tietenkin asia erikseen. Täytyy kyllä antaa sen verran köyttä perussuomalaisille, että tavallaan ymmärrän heidän retoriikkaansa. Olin nimittäin rippikouluikäisenä heidän kanssaan samoilla linjoilla, eli kannatin suurta hyvinvointivaltiota ja vastustin maahanmuuttoa. Nykyään pidän noita aikoja lähinnä huvittavana, sillä en muistaakseni ollut kertaakaan eläessäni edes nähnyt yhtään maahanmuuttajaa. 

Maahanmuuttokeskustelu on viimeiset pari vuotta ollut hautautuneena eurokriisin alle, mutta se tulee varmasti vielä leimahtamaan jahka talous lähtee jossain vaiheessa vetämään. Huolestuttavinta on, että talouden ongelmista aletaan syyttää maahanmuuttajia. Kuten varmasti kaikki tietävät, väestöryhmiä on ennenkin käytetty syntipukkeina yhteiskunnallisiin ongelmiin, hirveimpinä esimerkkeinä tästä Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto. Jos Eurooppa ei saa paikattua talouttaan kuntoon, Kreikassa näkyvä fasismin ja äärivasemmiston nousu saattaa levitä laajemmalle pitkin mannerta. Miedomman oikeistopopulismin pään nouseminen voi olla kansan tyytymättömyydelle joko terve varaventtiili tai vaarallinen sytyke, toivottavasti ensimmäinen. Ehdoton edellytys rasismin ja totalitarismin estämiselle on kuitenkin Euroopan talouden tervehdyttäminen, sillä työttömyys ja epävarmuus ovat varmimmat lähtökohdat ääriliikkeiden kannattamiselle. Ehkä jopa Euroopan poliittinen unioni saattaa olla mahdollinen. Jos kriisi pitkittyy ja ääriliikkeet alkavat selvästi voimistua, pidän poliittista integraatiota paljon suotavampana vaihtoehtona mitä poliittisen kentän väkivaltaista polarisoitumista.