perjantai 30. elokuuta 2013

Vanha kansanusko ja vasemmisto

Vanha kansa uskoi agraari-Suomessa vahvasti onnikonstanssiin, mikä oli uskomus onnen jakautumisesta yhteiskunnassa. Sen mukaan onnea oli vain rajattu määrä josta riitti kullekin tietty palanen, aivan kuten täytekakusta. Jos toiselle onnea suotiin enemmän, se oli itseltä pois. Jos naapurin lehmän tiedettiin tuottavan maitoa tavallista enemmän, vanha kansa ajatteli tämän tarkoittavan oman lypsykarjan tuotannon laskua. Onnikonstanssi johti kasvavaan kateuteen ja kiusanteon tekemiseen, mistä pääsiäisnoituus on yksi muoto. Noituudella näet uskottiin voivan vaikuttaa onnen jakautumiseen. En ole Suomen vanhaa historiaa lukiessa uskaltanut kertaakaan edes ajatella, kuinka suuria tehokkuustappioita taikuuden harjoittaminen ja sitä vastaan tehdyt torjuntayritykset ovat tuoneet kansakuntamme taloudelle, niin suuria ovat panostukset olleet ajallisesti. Pääsiäisaikaan saatettiin koko talo valjastaa navetan vahtimiseen, ja naapuritalojen kiertelevät trullit taas ovat käyttäneet vapaa-aikansa navetan vakoiluun sopivan livahtamishetken löytämiseksi. Vastaavat onneen vaikuttavat taikuudet ovat olleet arkipäivää maatalojen historiassa, millä on yritetty kasvattaa omaa onnea ja vähentää sitä muilta.


"Täytekakku"-ajattelu on tietenkin täysin sopimaton minkäänlaisen alkeellisenkaan taloustieteellisen ajattelun kanssa. Talous ei ole mikään kiinteä kakku tai nollasummapeli, se on jatkuvasti kasvava. Kasvu seuraa teknologian kehityksestä, sen hyödyntämisestä ja pääoman tai työvoiman lisääntymisestä. Uskoisin onnikonstanssiin pohjautuvan ajattelun syntyneen talouskasvun hitauden vallitessa. Ennen 1800-lukua ei talouden kehitystä voinut havaita oman eliniän aikana lähes lainkaan, ja suurimmat muutokset olivat lähinnä katovuosista johtuneita jyrkkiä pudotuksia. Tämä ajattelu on vallinnut Suomessa oletettavasti koko maanviljelyskauden, ja aina 1900-luvulle. Mitenkä niin 1900-luvulle?

Monet vanhan kansan uskomukset säilyivät elinvoimaisina kristinuskon leviämisestä huolimatta. Katoliset vaihtoivat haltiat ja henget pyhimyksiin, Ylijumala korvattiin Jeesuksella ja kansantarinoiden haltiat pirulla. Vasta 1800-1900-luvun taitteessa saatiin kitkettyä pois uskomukset pikkuväestä ym. selvästä pakanuudesta. Kuitenkin, onnikonstanssiin pohjautuva kakkuajattelu on voimassa vielä tänäkin päivänä ja elää esimerkiksi puheina perisuomalaisesta kateudesta. "Toisen onni on toisen epäonni", kuulostaako tutulta sananlaskulta? Kateutta on pidetty pitkään vasemmiston moottorina Suomessa. Talouspolitiikka on vuosikymmeniä pohjautunut ajatteluun jakamisesta, ei kasvusta. Olisiko vanhojen uskomusten onnikonstanssissa selitys vasemmistolaisen ajattelun suureen suosioon Suomessa?

14 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Eiköhän tärkein syy ole oma etu. Monet saavat palkkansa suoraan julkiselta sektorilta tai elävät sosiaaliturvan varassa. Tällöin kannattaa äänestää niitä, jotka lupaavat etujen säilyvän.

Miltton Friidman kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä ja pohdinnasta, Internet Mies.

Kieltämättä sosialismilla ja ns. vanhoilla "korkeakulttuureilla" on vahva yhteys, mm. inkavaltio, khmeerien valtakunta, antiikin sparta, muinainen Egypti jne.

Kaikki olivat jollain tapaa orjanomistajayhteiskuntia, ja keskusjohdettuja, enemmän tai vähemmän sosialistisia - mikä ainakin osaltaan vaikuttanut niiden tuhoon.

Suomesta ehkä toteaisin, että kristinusko ei koskaan rantautunut kunnolla Suomeen, ja kristinuskoa kohtaan suomalaisten keskuudessa vallitsee anti-autoritäärinen asenne, koska se on aina ollut julkisen vallan ylläpitämää.

Suomessahan vain 16 % ev.lut. kirkon jäsenistä osallistuu aktiivisesti kirkon aktiviteetteihin.

Miltton Friidman kirjoitti...

Kiitän myös Vapaitapoimintoja portaalista, sen kautta tulee eniten liikennettä blogiini.

Kumitontun blogin kautta tosin tuli 2-3x enemmän, ennen kuin lensin Kumitontsan linkkilistalta pois.

Helvetti miten huumorintajuton äijä tuo Kumitonttu. Ei ymmärrä minkään verran sarkasmia tai parodiaa.

Internet Mies kirjoitti...

Eiköhän tärkein syy ole oma etu. Monet saavat palkkansa suoraan julkiselta sektorilta tai elävät sosiaaliturvan varassa. Tällöin kannattaa äänestää niitä, jotka lupaavat etujen säilyvän.

Uskon kyseessä olevan useiden tekijöiden summa, ja puhdas etuajattelu on varmasti suurin tekijä. Mielestäni vanhojen uskomusten suhde politiikkaan on kuitenkin mielenkiintoinen, ja pidän sitä yhtenä selittävänä tekijänä.

Suomesta ehkä toteaisin, että kristinusko ei koskaan rantautunut kunnolla Suomeen

MF, tästä olen samaa mieltä. Kristinusko kyllä levisi, muttei sitä harjoitettu tavallisen kansan parissa "puhtaasti" varmaan missään päin maailmaa. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, luku- ja kirjoitustaitoa oli vain ylemmällä yhteiskuntaluokalla ja kristinuskonkin teologia oli kehittynyt hyvin monimutkaiseksi vuosisatojen aikana.

Kiitän myös Vapaitapoimintoja portaalista, sen kautta tulee eniten liikennettä blogiini.

Kumitontun blogin kautta tosin tuli 2-3x enemmän, ennen kuin lensin Kumitontsan linkkilistalta pois.


Kiitoksia kehuista. En ole ollut kovin aktiivinen viime kuukausina poimintojen suhteen, mikä on näkynyt mm. vanhentuneina linkkeinä ja ehkä liikenteen madaltumisena markkinoinnin jäädessä pois. Perustin sivuston alunperin omien mielipiteideni jatkeeksi, mutta ajatusmaailmani on jo pitkään alkanut maltillistua mikä on myös vaikuttanut poimintoihin. Nykyään otan ylläpitämisen enemmän libertaarin asiakaryhmän palvelemisena kuin oman ideologian propagoimisena.

Miltton Friidman kirjoitti...

@ Internet Mies

Muistan hämmästyneeni aiemmin ns. sosiaaliliberalistisesta heitostasi blogissasi.

Mitä nyt maltillistumiseen tulee, niin otin itsekin askelia siihen suuntaan. Ajattelin, että jonkinlainen mediaattorin (keskusta) asema yhdistäisi vasemmiston ja oikeiston.

Mutta niinkuin on sanottu, kaikki Suomen 8 puoluetta ovat sosiaalidemokraattisia, ehkä persut ovat kansallis-sosiaalidemokraatteja.

Vähän aikaa maltillista, sovittelevaa linjaa kokeiltuani olen vakuuttunut siitä, että se ei toimi. Miksi? Vasemmistolle ja köyhälistölle on tarjottu nyt valtion taholta lähes kaikki mahdollinen. Suomessa on mahdollista elää täysin sosiaaliavun varassa. Jos tuo jotakin auttaisi, näkyisivät tulokset huomattavasti näkyvämmin katukuvassa ja talouden lukemissa. Vaan eivätpä näy, päinvastoin - nyt Suomen talouden alamäki vasta on alkanut.

Mitä pikemminkin on tapahtunut? Demarit ja vasemmisto laajentavat valtiota ja palkkoja, samoin kokoomus ja oikeisto kuppaavat valtiosta yritystukia yms.

Jos olet "maltillinen", tarjoat sekä vasemmistolle, että nyky-oikeistolle helpon tavan käydä kimppuusi.

Suomalainen oikeisto ei ole hyvässä jamassa. Kokoomusnuoria johtaa joku vetyperoksidiblondi, Katainen taas on täysi heittopussi vasemmiston ja SDP:n käsissä.

Kokoomuksen "vanha remmi" jää 10:n vuoden sisällä pois kuvioista - siis Sasi, Ben, Häkämies, Niinistö jne. Sitten kokoomus jää Kataiselle ja "Kataisen lapsille". Arvaat varmaan miten siinä tulee käymään.

Kokoomuksesta tulee Kreikan kokoomuspuolueen tavalla täysi kopio demareista. Sen jälkeen se on menoa.

En tiedä miten Suomen tulee käymään, todennäköisesti ajaannumme Kreikan kaltaiseen tilanteeseen oman arvioni mukaan 2020-2035.

Nyt on kuitenkin aika taistella poliittisesti. Niinistön valinta pressaksi, ja Häkämiehen tulo EK:n johtoon olivat hyviä merkkejä. Samoin YLE:n toimitusjohtajana on kokoomuslainen.

Aion muuttaa linjaani yhä enemmän kova-talousoikeistolaiseen suuntaan. Demareille ei mitään. Pienikin myönnytys on liikaa.

Mitä tulee sosiaaliliberalismiin, olen sitä mieltä, että jos henkilö ei pysty työllistämään itseään, tulee hänen toimia orjana tai kerjäläisenä.

Pienikin myönnytys sosiaaliturvassa tarkoittaa sitä, että sitä käytetään väärin.

Miltton Friidman kirjoitti...

Uskon, että vasemmisto-oikeisto -kamppailussa tulee olla täysin perääantamaton, täysin sata-prosenttinen.

Tee yksikin myönnytys tunteilessasi, niin vasemmisto käyttää sen heti hyödykseen.

Internet Mies kirjoitti...

Ei meidän kirjoittelumme täällä vaikuta yhtään mihinkään Kokoomuksen ym. puolueiden välisissä kahinoissa. Siihen vaikuttaa vain liittyminen Kokoomukseen ja toimiminen Kokoomuksessa, jos termiäsi mukaillen "Kataisen lapsia" tahtoo vastustaa. Itse pidän blogia enemmänkin kuvauksena ajatusteni virrasta, pohdintoina kuten blogiotsikosta näkee. Jonkinlaisena keinona saada purettua talouspoliittisia ajatuksiani. Maltillistuneet tekstit ovat siis indikaattori maltillistuneista mielipiteistäni.

Suomen talouden tulevaisuutta ei ratkaista blogspot.fi-palvelimen kautta. Se tehdään aivan muilla areenoilla.

Miltton Friidman kirjoitti...

V***u että olet munaton tyyppi, IM!

Hoppelainen kirjoitti...

Olen samaa mieltä Miltton Friidmanin kanssa hänen minarkistisista taipumuksistaan huolimatta. Jotta eettisesti hyvä yhteiskuntajärjestelmä (=anarkokapitalismi) halutaan joskus saavuttaa, on retoriikassa ja mielipiteissä oltava tiukkoja. Tämän vuoksi suosin itse tinkimätöntä linjaa ja sanon mielipiteeni suoraan, ilman kompromisseja.

Kokoomuksella ja muilla puolueilla ei ole mitään merkitystä pitkällä aikavälillä, ne ovat vain kohinaa. Tärkeintä on terveiden ideologioiden, eli itävaltalaisen taloustieteen ja austroliberaalin maailmankatsomuksen levittäminen valistamisen kautta. Suunta on oikea, eli leviävä, mikä johtaa lopulta näiden ideologioiden voittoon.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin pitäjälle. Onko tuo onnikonstanssi eli täytekakku-ajattelu ollut tyypillistä vain Suomen alueella olleille heimoille? Missä määrin se liittyy pakanauskontoihin, kuten suomalaisten tapauksessa suomalaisten muinaisuskoon? Entäs naapurimaiden ja muiden lähistöllä olevien maiden kansat, miten niillä? Esim. muut itämerensuomalaiset kieliryhmät Novgorodin/Moskovan/Venäjän slaaveilla ja muilla siellä olevilla kansoilla? Baltian maiden alueet? Ruotsi, Norja, Tanska joihin kristinusko tuli aiemmin? Saksalaisen kielialueen pohjoisosiin, Puolaan ja muinaispreussilaisten alueille vieläkin aiemmin. Pakana-ajanjakso oli muuallakin mutta joillekin alueille kristinusko saapui aiemmin.

Juttuun "Vaihtoehtohistoriaa: Toinen maailmansota tiistai 13. maaliskuuta 2012" voisin kommentoida sinnekin mutta ehkä parempi laittaa tähän. Se voi näyttää oudolta jos puolentoistavuoden päästää tulee kommentti joten ehkä parempi tähän. Ellet sitten siirrä tätä sinne.

Tuossa vaihtoehtohistoriassa idänkaupalla Neuvostoliiton kanssa ei taida olla sellaista roolia kuin oli oikeasti. Idänkaupan tulot kelpaisivat minulle vaihtoehtohistoriassakin mutta siten että Venäjällä ei ole vaikutusta Suomen sisäpolitiikkaan.

Internet Mies kirjoitti...

Kiitos vieras kommentista. Onnikonstanssista ei löytynyt kovin montaa akateemista lähdettä internetistä, ainoastaan muutamat yliopistokäyttöön tehdyt luentokalvot*, ja kaapimani tiedot sain käsiini ahkeran googlettelun ja "second hand sourcejen" kautta. Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa suunnata kirjastoon, mutta koitan vastata parhaani mukaan.

Käsitykseni mukaan onnikonstanssi on ollut yleistä agraariyhteisöissä, mutta varmaa tietoa en omista. Ainakin Suomessa siihen on varmasti uskottu. Kyseistä ajatusta ei löydy kristinuskosta, joten se on todennäköisesti "pakanuuden" peruja. Käsittääksen Suomen pakanallisesta taikauskosta iso osa oli tarkoitettu onneen vaikuttaville velhouksille, joten näen tämän tukevan onnikonstanssiajattelua. Muiden maiden pakanuudesta itselläni ei myöskään ole kovin paljoa tietoa.

Vaihtoehtohistoriasta - idänkaupan tulot varmasti kelpaavat kelle vain, mutta niiden haaveilu ilman politiikkaa ei ole kovin realistista.

* apumatti.helsinki.fi/admin/filecontrol/file_popup.php?download=32862‎

Internet Mies kirjoitti...

Jotta eettisesti hyvä yhteiskuntajärjestelmä (=anarkokapitalismi) halutaan joskus saavuttaa, on retoriikassa ja mielipiteissä oltava tiukkoja. Tämän vuoksi suosin itse tinkimätöntä linjaa ja sanon mielipiteeni suoraan, ilman kompromisseja.

Selvä. En usko tämän olevan oikea blogi sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Voisi noita lukea ja etsiä kirjastosta jos oikein innostuisi.

Onko onnikonstanssilla mitään tekemistä pyynti-ja keräilykulttuurin kanssa? Ennen maataloutta oli metsästys, kalastus ja keräily. Maatalouden (tai pitäisikö sanoa maa-ja metsätalous) yleistyessä ja tultua pääelinkeinoksi niitä käytettiin edellen vaihtelevassa määrin.

Jos olet lukenut Raamattua niin huomaat että Raamatussa maintitaan muitakin elinkeinoja kuin maatalous, joten se selittää osaksi sen miksi juutalaisuus ja kristinusko eivät edellytä "täytekakku-taloutta". Kulta-ja hopearahat viittaavat vaihdantaan. Vanhan ja Uuden testamentin puolella maintaan talouteen liittyviä asioita. Voisit vaikka joskus ottaa arviointiin miten Raamatussa on käsitelty taloutta ja tehdä siitä blogijutun.

Juutuin vielä tuohon vaihtoehtohistoriaan, jos sitä voi tässä jatkaa. Missä ajankohdassa tapahtuisi Neuvostoliiton hajoaminen vaihtoehtohistorian puitteissa? Veikkan lonkalta että aiemmin kuin oikeasti kävi. Oikeassa historiassa WW2-voitto ja kylmä sota toivat lisäaikaa systeemille. Vaihtoehtoisessa tapahtumakulussa tuota ei tapahdukaan kun ei ole tuota "dopingia" jolla pitää systeemiä yllä pakolla.

Valko-Venäjä, Ukraina, Armenia, Georgia ja Azerbaidžan ehtivät itsenäistyä 1917 vallankumouksen jälkeen, mutta sisällissodan aikana 1917-1922 bolsevikit valtasivat nuo ja pakkoliittivät neuvostosysteemiin. Vaihtoehtoisessa tapahtumakulussa paluu omiksi valtioiksi tapahtuisi aiemmin. Heillä oli muistissa että olivat omia valtiota joten kun yleisliitto ei pelitä enää niin ei huvita olla siinä pakkojäsenenä.

Internet Mies kirjoitti...

Onko onnikonstanssilla mitään tekemistä pyynti-ja keräilykulttuurin kanssa? Ennen maataloutta oli metsästys, kalastus ja keräily.

En osaa sanoa. Pyyntitaikuudella on kuitenkin ollut vahva asema pakanakulttuurissa, joten jotain yhteyttä voi olla.

Voisit vaikka joskus ottaa arviointiin miten Raamatussa on käsitelty taloutta ja tehdä siitä blogijutun.

Olen joskus harkinnut asiaa, mutta aihe on varmaan liian laaja. Gary North on kirjoittanut aiheesta lukuisia kirjoja, ja hänen mukaansa Raamattu kannattaa erittäin vapaata markkinataloutta. Tässä linkki:

http://www.garynorth.com/public/department57.cfm

Missä ajankohdassa tapahtuisi Neuvostoliiton hajoaminen vaihtoehtohistorian puitteissa?

Neuvostoliiton kohtalo on varsin suuri kysymysmerkki. Kommunistinen Kiina sinnitteli läpi kylmän sodan aivan alkeellisella taloudella, joten Neuvostoliiton romahtaminen ei ole välttämättömyys. Uskoisin että maassa olisi enemmän sisäistä levottomuutta, mutta kyllä Neuvostoliitolla olisi mielestäni potentiaalia kittuuttaa ainakin 80-luvulle.