torstai 5. heinäkuuta 2012

Sarjakuvat, osa 6


SDP:n veroehdotus.

Levyarvostelu: Nile - At The Gates Of Sethu

Nile on tullut tunnetuksi raa'an ja teknisen death metallinsa yhdistämisestä egyptiläisiin teemoihin. Yhtye on niittänyt parin vuosikymmenen aikana paljolti mainetta, mistä kertoo vasta julkaistu yhteiskiertue Morbid Angelin ja Kreatorin kanssa. Nile kelpaa jopa legendoille, joihin se alkaa itsekin hiljalleen kuulua.


Levy alkaa hyvin aggressiivisella ja nopealla otteella. Kolme ensimmäistä kappaletta keskittyvät perinteiseen blast beat-tulitukseen rumpali George Kolliaksen ylistetyillä nopeuksilla. Agressiivisen alun jälkeen levy tasoittuu hieman, jopa hidastuu. Pitemmät ja nopeudeltaan rauhalliset kappaleet ovat aina kuuluneet Nilen työkalupakkiin, joten tämä ei liene mikään yllätys. Levyllä ei kuitenkaan nähdä totuttuja 8-9 minuutin eepoksia, joihin yhtyeeltä on totuttu. Sen sijaan levyn keskiväli seikkailee blast beatin ja keskitemmon maailmassa. Slaves of Xul edustaa egyptiläistä akustista väliosaa, ja kappaleen lyhyys kertoo tyylin yksinkertaistumisesta. Eniten äänessä laulajista on Dallas Toler-Wade, mutta Sanders tuntuu olevan ahkerasti antamassa tukea taustavokaalien avulla. Sandersin murinat kuuluvat hieman paremmin mitä aiemmilla levyillä, johtuen soundien keventymisestä. Muutoksella on puolensa, mutta paikoitellen tulee olo että kitaroiden aiempaa jykevyyttä kaipaisi lisää. Uudistus antaa kuitenkin tilaa muille soittimille ja tuntuu hyvältä vaihtelulta.

"Nimikkobiisi" The God's Who Light Up The Sky At The Gate of Sethun riffittely muistuttaa paikoin Ithyphallicia. Se ei biisiä pahenna, kyse on yksi levyn kohokohdista. Levyn lopettava The Chaining Of The Inquitious alkaa torvi-introlla, edeten hitaan junttaavan death metalliin ja jättäen "puolieeppisen" vaikutelman. Edellisen levyn Kafir!:in kaltaista välittömästi aukeavaa mestariteosta ei valitettavasti tunnu löytyvän, mutta varsinkin alkupää antaa ilon hetkiä Nile-fanittajille.

Sandersin riffit ovat ehkä modernisoituneet hiukan, mikä tuntuu olevan levyn kantava teema verrattuna edellisiin teoksiin. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä bändin egyptiläisyys on alkanut kääntyä ajan myötä myönteisestä erottumisesta enemmän taakaksi. Samasta konseptista ei voi loputtomasti repiä tuoreita ideoita, näin ainakin pahat koirat ovat vuosia haukkuneet. Spektisyydestä huolimatta Nile on tähän mennessä pystynyt ylittämään epälijöiden väitteet, ja julkaissut tasaiseen tahtiin arvostettuja levyjä. At the Gates of Sethu tuntuu kuuluvan samaan kastiin. 3½/5.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Sarjakuvat, osa 5



Blogi on muuttumassa puhtaaksi sarjakuvablogiksi, koska kirjoittelu ei vain enää lähde.