tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vaihtoehtohistoriaa: Toinen maailmansota

"Jos Saksan ja Venäjän välillä nyt syntyy sota, voi se olla eduksi koko maailmalle. Saksa on ainoa valtio, joka tätä nykyä pystyy lyömään Venäjän tai ainakin huomattavasti sitä heikentämään, eikä liene maailmalle vahingoksi, vaikka Saksakin siinä leikissä heikkenisi."
Risto Ryti
Mitä jos länsiliittoutuneet olisivat lyöneet natsi-Saksan, eikä puna-armeija olisi astunut jalallakaan Neuvostoliiton rajojen ulkopuolelle? Maailma olisi todennäköisesti hyvin erilainen. Itä-Eurooppa ei olisi ikinä vajonnut kommunismin alle, Neuvostoliitto olisi ollut paljon heikompi ja kylmä sota olisi ollut pienempi. Myöskin Saksan jakamiselta ja rajamuunnoksilta olisi varmasti säästytty, ja vuoden 1930-luvun valtionrajat olisivat todennäköisesti säilyneet. Sodanjälkeinen Eurooppa olisi ollut paljon demokraattisempi ja taloudellisesti elinvoimaisempi. Blogger ei vieläkään suostu lisäämään kuvia, joten tässä linkki Euroopan karttaan vuodelta 1936.

Koska puna-armeija ei ole päässyt äiti Venäjää pitemmälle, ei kommunismidiktatuurikaan ole levinnyt Neuvostoliittoa edemmäs. Toisen maailmansodan jälkeisissä konferenseissa on Stalin jäänyt nuolemaan vain näppejään Itä-Euroopan pelastuessa kansantasavaltojen asemista. Saksan jakoa ei ole ikinä tapahtunut, sillä miehitysvyöhykkeet ovat jääneet ainoastaan länsiliittoutuneiden vastuulle. Puola, Baltian sekä Balkanin valtiot säilyttivät demokratiansa ja valitsivat sekataloutta tukevat hallitukset reaalisosialismin sijaan. Rautaesirippua ei vedetty Saksan halki, vaan se jäi Ukrainan ja Valko-Venäjän länsirajalle. Rajakorjauksia saatettiin tehdä esimerkiksi Puolan ja Saksan kanssa, mutta suuremmilta muutoksilta vältyttiin. Aasiassa Mao todennäköisesti voitti Kiinan sisällissodan vaikkei Neuvostoliitto miehittänytkään Mantsuriaa Japanilta, sillä kommunistien menestys perustui enimmäkseen vahvaan kannatukseen maaseudulla. Kahden kommunistimaan välit ovat kuitenkin kireämmät mitä meidän historiassamme, sillä Stalin oli alusta asti suhtautunut varsin nihkeästi Maon vallankumousyrityksiin ja suhteet ryhtyivät paranemaan vasta Mantsurian lahjoituksen myötä, mitä ei tässä skenaariossa tapahdu.

Saksan talousihme onnistui samalla tavalla mitä meidän historiassamme, ainoana erona että sen vaikutus oli suurempi Itä-Saksan kuuluessa samaan "sosiaaliseen markkinatalousjärjestelmään" mitä Länsi-Saksa. Yhdistyneen Saksan kansleri Konrad Adenauer nosti talousministerinsä Lugwig Erhardin johdolla maan talouden kukoistukseen. Talousihme ja vahva D-markka luotiin Ludwig von Misesiä ahkerasti lukeneet Wilhelm Röpken ajatusten johdolla, aivan kuten oikeasti kävi. Mukana vain oli parikymmentä miljoonaa ihmistä enemmän. Marshall-apu jaettiin myös tässä historiassa, vaikka siitä oli Saksalle yhtä vähän iloa mitä meidän maailmassammekin. Yhdysvallat jakoi rahaa lukuisasti suuremmalle joukolle Euroopan maista aina Puolaa ja Romaniaa myöten, koska Neuvostoliitto ei ollut torumassa Itä-Eurooppaa vaarallisesta länsimielisyydestä. Euroopan talousyhteistyö polkaistiin käyntiin suuremmalla joukolla, kattaen nykyisen EU:n alueen pelkän Länsi-Euroopan sijaan. Talouskasvu oli huomattavasti nopeampaa Itä-Euroopan resurssien ja 100 miljoonan lisäasukkaan myötä.

Neuvostoliitto on paljon surkeammassa kunnossa. Sota käytiin tuhoisasti sen maa-alueella, ja etenkin Ukraina ja Valko-Venäjä ovat kärsineet pahoin. Kymmeniä miljoonia Neuvostoliiton kansalaisia on kuollut sodassa, mikä on ollut suuri shokki maan taloudelle. Koska Itä-Eurooppa ei ole antamassa vetoapua, on Neuvostoliiton nousu äärimmäisen hidasta eikä maa osoita vuosikymmeniin uhkaa taloudellisesti kukoistavalle lännelle. Kylmää sotaa ei tule, ja tämä on hidastanut globaalisti kilpavarustelua sekä militarisoitumista. Yhdysvallat on palannut eristäytymispolitiikkaansa kuten ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Robert Taft valitaan 50-luvulla maan presidentiksi, ja tämän Ron Paulin prototyypin johdolla Yhdysvallat purkaa viimeisetkin New Dealin rippeet ja ottaa pari askelta poispäin sektalousmallistaan kohti markkinataloutta.

Suomi selviää ilman suuria sotarkorvauksia. Koska Neuvostoliiton vaikutusvalta on kutistunut mitättömäksi, maan talous pohjautuu länsivientiin. Kaikista parhaiten kuitenkin selviää Suomen sisäpolitiikka, sillä suomettumista ei ikinä tapahdu. Poliitikkojen ura ei ole riippuvainen itänaapurista, ja taistolaisuudelta vältytään. Jos Risto Ryti olisi selvinnyt sotastressin tuomista sairauksista, hän olisi todennäköisesti ahkerasti mukana politiikassa vielä 60-luvulla, joko korkea-arvoisena politiikkona tai Suomen Pankin johdossa. Suomen talous olisi todennäköisesti liberaalimpaa, vaikka sosiaalidemokratian nousulle oli aitoa tilausta kansan keskuudessa. Viennin suunnan vuoksi maa olisi saanut elää paljon terveemmässä henkisessä ilmapiirissä, ja nauttia vapaan Euroopan tuomista hedelmistä.