keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Maahanmuuttokriittinen liike

Persujen jytkyn, Homma-forumin ja Jussi Halla-ahon blogin myötä niin kutsuttu "maahanmuuttokriittinen" liike on saanut varsin paljon huomiota sekä kasvattanut kyseisen termin takana liikkuvien ihmisten määrää.  Ikävin seuraus mielestäni tämän nousun myötä on ollut keskustelun jyrkkä polarisoituminen, ja tällä hetkellä tuntuu että jos maahanmuutosta keskustellaan niin "keskustelu" on loukkaavaa huutelua puolin ja toisin. Mielenkiintoisimpana pidän sitä, että jytkyn jälkeen koko keskustelu lähes hyytyi ja siirtyi täysin käsittelemään euroa ja Euroopan Unionia. Mielestäni on hyvä että EU:n ongelmat nostetaan pöydälle, mutta jos se tehdään enimmäkseen Hakkaraisen ja Suomen Sisulaisten toimesta niin on turha ihmetellä jos EU-kriittisyys saa huonon maineen.

Koska pidän tarkasti määritellyistä termeistä, ajattelin jaotella myös maahanmuuttokriitikkoja sekä heidän näkemyksiään maahanmuutosta. En pidä rasismisyytöksien heittelemistä kovin rakentavana, vaan mielestäni keskustelu tulisi käydä argumentti argumenttia vastaan. Saattaa olla idealistista, mutta silti. En myöskään väitä maahanmuuttokriitikkojen itse olevan mitään pulmusia, Hommaforum on usein äärimmäisen rasittavaa luettavaa ja Halla-ahokin on tietääkseni syyllistynyt tilastokikkailuun. On tärkeää kuitenkin havaita "halla-aholaisuuden" koostuvan rasismin sijaan kahdesta erilaisesta osa-alueesta, maahanmuuttokriittisyydestä ja islam-vastaisuudesta. Jostain kumman syystä nämä kaksi erilaista ajatusmaailmaa löytyvät aina yhdestä. Ilmeisesti takana on jotain meemien klusteroitumista tms., sillä tähän pakettiin eksyy hyvin usein myös nationalismia ja EU-vastaisuutta, vaikka mikään luonnonlaki ei määrää näitä ajatuksia olemaan yhdessä.

Maahanmuuttokriittisyys on koko liikkeen kantavana ideana. Kyseistä kriittisyyttä on selvästi eriasteista ja sitä tehdään useilla eri argumenteilla. Hyvin usein esitetään taloudellisia argumentteja, eli maahanmuttajilla on keskimäärin kantaväestöä suurempi työttömyys ja ovat sen vuoksi haitaksi yhteiskunnalle kuluttamalla verovaroja. Tämä argumentti on pohjimmiltaan sosiaalidemokraattinen, sillä sen esittäjä olettaa sosiaalivaltion olevan hyvä juttu ja maahanmuuttajat taas ovat haitaksi sen kestävyydelle. Mielenkiintoista on että kysyit keneltä tahansa suomalaiselta(poislukien sosiaalivaltion vastustajat), niin varmasti jokainen vastaa että maahanmuutto on ihan OK jos porukka ei jää kortistoon nostamaan tukia. Tästä näkökulmasta lähes jokainen suomalainen on suppean määritelmän mukainen maahanmuuttokriitikko ja kannattavat "järkevää" maahanmuuttoa. Jos näin on asia, niin väitän Halla-ahon ja Hommaforumin epäonnistuneen täydellisesti. Miten ihmeessä joku voi onnistua tekemään itsestään koko kansan ykkösinhokin, jos tarkoituksena on vain tuoda esille asioita joista lähes jokainen suomalainen on samaa mieltä?

Islam-vastaisuus ja "monikulttuurin" vastustaminen antavat osittaisen vastauksen äskeiseen kysymykseen. Halla-ahon ja Hommaforumin linjaan kuuluuu selkeästi myös toinen osa-alue, ja se on monikulttuurin vastustaminen. Islam nähdään tämän vuoksi uhkana. Sen sijaan että Halla-aho ja Hommaforum olisivat lähteneet selvästi erottelemaan maahanmuuttokritiikin ja monikulttuurikritiikin toisistaan, päättivät he brändätä ne saman nimen alle maahanmuuttokritiikiksi. Tämän myötä he ovat saaneet jonkin verran lisättyä kannatusta ajamalleen islam-vastaisuudelle, mutta hintana on ollut "järkevän" maahanmuuton kritisoinnin jääminen valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta median taktiikka on ollut vielä typerämpi. Hekään eivät ole myöntäneet Halla-ahon argumentoinnin olevan yksipuolisuuden sijaan kaksikärkistä, vaan ovat suoraan haukkuneet hänet sekopäiseksi natsiksi. Ja mikä tällä on ollut seuraus? Jos joku sosiaalivaltiota kannattava suomalainen on todennut maahanmuutossa olevan ongelmia, hänelle on jäänyt vain yksi vaihtoehto, mikä on ollut sekä maahanmuuttokritiikin että monikulttuurikritiikin nieleminen hyppäämällä ainoa tietämänsä maahanmuuttokriitikon eli Halla-ahon kelkkaan.

Rasismi ei mielestäni kuulu ainakaan Halla-ahon tai Hommaforumin viralliseen linjaan. Rasismilla tarkoitan tässä rotueroihin perustuvaa syrjintää, en uskontoon tai kulttuuriin perustuvaa. Esimerkiksi Juho Eerola näyttää tykkäävän Minun Suomeni on kansainvälinen ja monietninen, mutta ei monikulttuurinen-nimisestä sivusta Facebookissa. Aivan varmasti Suomesta löytyy rasisteja jotka eivät yhtään pidä tummemmista ihmisistä kotimaassaan, enkä epäile etteivätkö he äänestä Perussuomalaisia. Mutta aivan varmasti Suomesta löytyy myös taistolaisia jotka äänestävät Vasemmistoliittoa. Aina voi taittaa peistä siitä mitä rasismi on sekä edesauttaako Perussuomalaisten politiikka rotusyrjintää, mutta mielestäni Halla-aho ja selvä enemmistö Hommaforumista eivät ole rasisteja perinteisessä mielessä. Eivätkä varsinkaan siinä äärimmäisessä mielessä, ja tarkoitan sitä porukkaa joka oikeasti tahtoo laittaa uuniin jokaisen eri etnisyyttä edustavan.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Talousliberalismin eri asteet

Teen tämänkaltaisia termejä selkeyttäviä kirjoituksia, jotta tulevaisuudessa markkinataloudesta olisi helpompi keskustella. Talousliberalismi tarkoittaa yksityiseen omistusoikeuteen perustuvan talousjärjestelmän kannattamista. Tätä ajattelutapaa voi kutsua kapitalismiksi, liberalismiksi, libertarismiksi, laissez-faireksi, markkinataloudeksi sekä muiksi satunnaisiksi ismeiksi. Näistä eniten sekaannuksia aiheuttaa kapitalismi, sillä se sotketaan helposti nykyiseen sekatalousjärjestelmään ja sen valtiopuoliskon aiheuttamiin puutteisiin, erityisesti rahapolitiikan osalta. Talousliberalismi ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteinen monoliitti, vaan yksityisen omistusoikeuden eri asteet määrittelevät kuinka vapaata taloutta kannatetaan. En laske nykyistä sekataloutta talousliberalismiin sen 50/50 markkinatalous/valtio-suhteen vuoksi, vaan luokittelen tässä karkeasti kaikki yli 50 % markkinatalousosuutta kannattavat koulukunnat. Vertauksena väitän Kokoomuksen kannattavan ainoastaan 51/49 suhteista sekataloutta.

Sosiaaliliberalismi tarkoittaa arviolta 50-70% markkinataloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa julkisen talouden järkeistämistä Singaporelaisten sosiaaliturvatilien(1, 2 ja 3) ym. kautta, perustuloa, yleistä sääntelyn  purkamista sekä elinkeinovapauden lisäämistä. Pienimillään näkisin sen tarkoittavan minimivaltiota + perustuloa sekä joitain julkisia 'järkeistettyjä' palveluita. Tällöin sosiaaliliberalismi jättäisi mm. rahatalouden, työsuhteet, vapaakaupan sekä muita nykyisin valtiopainotteisia aloja yksityiseksi. Monet suuremman talousliberalismin kannattajat ovat kehittäneet itselleen inhoreaktioita sosiaaliturvan valtiopuoliskoja kohtaan, mutta näen tämän strategisena haittana. Käytännössä kukaan ei ole suoraan kääntynyt minimivaltion kannattajaksi, vaan markkinatalouden kannattaminen on aina edennyt porttiteorian kautta. Aluksi ryhdytään kannattamaan ehkä vapaakauppaa ja vastustamaan tulleja, sitten julkisten palveluiden järkeistämistä, sitten vastustetaan ammattiliittoja sekä minimipalkkoja jne. Jos haluaa saada ihmiset kannattamaan markkinataloutta ja keskustella sosiaalivaltion kannattajien kanssa, on opittava sietämään valtion puolesta argumentoimista perustulon ja muiden vastaavien muodossa. Varsinkin Miltton Friedman kunnostautui tällä alalla, ja keskittyi argumentoimaan pienten reformien puolesta vaikka kannatti minimivaltiota. Myös Friedrich Hayek kannatti sosiaaliliberalismia.

Minimivaltio tarkoittaa noin 70-99% markkinataloutta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja minimivaltiota on kutsuttu klassiseksi liberalismiksi, minarkiaksi sekä yövartijavaltioksi. Klassisen määritelmän mukaan valtio vastaa ainoastaan poliisista, oikeudesta ja puolustusvoimista jättäen kaiken muun tiestöstä sähköverkkoon vapaille markkinoille. Itse näen minarkian tärkeimpänä määritelmänä valtion tuottaman lain, tai tarkemmin valtion määrämän lain. Valtio voi hallitsemallaan alueella päättää yksityistää vaikka poliisit, puolustusvoimat, oikeuslaitokset ja jopa lain tuottamisen. Sillä on tällöin enää jäljellä määräysvalta, mitä lakia alueella toteutetaan. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita valtiotonta tilaa, sillä alue X on vieläkin kyseisen valtion omistuksessa. Vasta kun kyseinen valtio siirtää alueensa maanomistajille oikeuden valita minkä lain he haluavat ja luopuu lakimonopolistaan, lakkaa minimivaltio olemasta ja siirrytään anarkokapitalismiin. Minimivaltio on ollut suosituin talousliberalismin muoto alan "tähtien" keskuudessa, ja sen kannattajistosta löytyvät mm. Ludwig von Mises, Ayn Rand, Robert Nozick, Anders Chydenius ja Ron Paul.

Anarkokapitalismi tarkoittaa 100% markkinataloutta. Tällöin valtio on luopunut lakimonopolista ja maanomistajat saavat valita millaisia lakeja maillaan noudattavat. Murray Rothbardilla oli erilainen määritelmä anarkokapitalismille, ja sanoi sen tarkoittavan alueella X noudatettavaa "libertaarin etiikan" mukaista lainsäädäntöä. Omaan korvaan tämä kuulostaa täysin minarkialta ilman julkisia poliiseja, mikä on vähintäänkin absurdi ajatus. Tämän vuoksi netissä kohtaa varsin paljon austrolibertaarien puheita "anarkokapitalismissa abortti ei ole sallittua"-höpinöitä, jotka kuvailevat mielestäni ainoastaan rothbardilaista etiikkaa noudattavaa minarkiaa. Pidän Miltton Friedmanin pojan David Friedmanin perinteistä määritelmää maanomistajien täysistä oikeuksista ainoana järkevänä anarkokapitalismiksi kutsuttavana järjestelmänä. Tunnetuimmat anarkokapitalistit ovat mm. kyseiset herrat, eli Murray Rothbard, David Friedman sekä Hans-Hermann Hoppe.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kirja-arvostelu: The Mystery of Banking

Rothabardin kirjoittama kirja The Mystery of Banking käsittelee puhtaasti pankkitoimintaa(jo nimestä päätellen) ja jättää mm. taloyssyklit kokonaan sivuun. Olin hieman yllättynyt tästä, sillä odotin kirjan sisältävän edes jonkinlaista keskustelua asiasta. Kirjan alkuosa käsittelee pankkitoiminnan talousteoriaa vapailla markkinoilla(free banking), valtion sääntelemänä(fractional reserve banking ja keskuspankki) sekä lopuksi kertoo lyhyesti Britannian sekä Yhdysvaltain pankkijärjestelmien historiasta. Viimeiseksi lisäkappaleeksi on lisätty Rothbardin myöhemmin kirjoittama essee Skotlannin free banking-historiasta.

Rohtbard aloittaa kirjan samalla tavalla kuin Mitä valtio on tehnyt rahallemme?, eli puhumalla rahasta, sen alkuperästä ja mikrotaloustieteestä. Teoria on kohtalaisen samanlaista molemmissa kirjoissa, tällä kertaa Rothbardilla vain on apunaan enemmän kuvaajia sekä hieman matematiikkaa. Hän ei kuitenkaan puutu kaikkein teknisimpään hyödykerahan(esimerkiksi kullan) kritiikkiin, vaan vastaa ainoastaan "rahamäärän kasvun on oltava sama talouskasvun kanssa"-tyylisiin perusväittämiin. Sykliteoriasta kerrotaan ainoastaan vättämättömimmät perusteet, eli rahamäärän kasvu johtaa virheinvestointeihin. Tältä pohjalta kirja siirtyy pankkitoiminnan teoriaan, ja esittää free bankingin olevan varsin vakaa talousjärjestelmä sekä toimivan käytännössä täysreservisen pankkijärjestelmän tavoin. Tämä poikkeaa mielestäni Rothbardin myöhemmistä mielipiteistä, sillä hän on jäänyt ihmisten mieliin pääosin täysreservisen pankkijärjestelmän kannattajana.

Fractional reserve banking antaa pankeille oikeuden "luoda" rahaa laskemalla liikkeelle enemmän "demand deposit"/pankkitositteita mitä niitä vasten on talletettu kultaa pankin holveihin. 1800-luvun Yhdysvalloissa ja Britanniassa pankeilla oli usein valtion myöntämä etuoikeus kieltäytyä antamasta kultaa sen omistajille, kun pankkien huijaus paljastui ja ihmiset tulivat massoina vaatimaan kultaansa takaisin. Tällä oli inflatorinen vaikutus, mikä oli syynä silloin vallinneisiin taloussykleihin. Free bankingissa pankeilla ei ollut oikeutta pidättäytyä antamasta kultaa, ja huijauksesta joutui suoraan konkurssiin. Näin kävi 1800-luvulla aina kun pankit eivät saaneet lobattua erityisoikeutta kullan pitämiseen pankkikriisin yhteydessä. 1900-luvulla kun länsimaat luopuivat kultakannasta, FRB ei kadonnut mihinkään vaan kulta korvattiin fiat-rahalla. Mielestäni Rothbard selitti FRB:n toiminnan välillä hieman oudosti, mutta vika saattoi olla itsessäni. (Nykyään FRB luo rahaa myöntämällä uusia lainoja yksityisten talletusten pohjalta.)

Suurin osa historiaosuudesta käytetään Yhdysvaltain kuvaamiseen, mutta myös Britannialle ja Skotlannille uhrataan aikaa. Aluksi Rothbard ylistää Lawrence H. Whiten artikkelia Skotlannin free banking-järjestelmästä, mutta myöhemmin lisätyssä esseessä hän haukkuu sen lyttyyn. Tämä on kirjan huono puoli, sillä Skotlanti oli kirjan ainoa esimerkki free banking-järjestelmästä, eikä se sisällä Rothbardin kritiikin jälkeen yhtään toimivaa esimerkkiä. Käsittääkseni White kirjoitti vastauksen Rothbardille, mutta onneksi lähempänäkin on ollut toimivaa free bankingiä. The Mystery of Banking muistuttaa loppujen lopuksi varsin paljon jo mainittua Mitä valtio on tehnyt rahallemme?-kirjaa. Molemmat etenevät ensin teoriasta historiaan, ja käsittelevät melko samanlaisia aiheita. Pienistä puutteista huolimatta kirja on ihan pätevä teos. Kirjoitushetkellä hinta on $18.00 Mises Instituten kaupassa, enkä löytänyt sitä suomalaisista nettikirjakaupoista. 298 sivua, arvosana 7/10.

torstai 9. helmikuuta 2012

ACTA, SOPA - mitä ne vihjaavat

Tältä näytti USA:n toivelista ACTA-neuvotteluissa vuonna 2009:
  • Tekijänoikeusrikkomuksissa otetaan kaikissa ACTA-maissa käyttöön amerikkalaistyyppiset rangaistuskorvaukset, jotka eivät perustu aiheutettuun vahinkoon vaan haluttuun pelotevaikutukseen.
  • Palveluntarjoajat tehdään vastuullisiksi asiakkaidensa tekijänoikeusrikkomuksista. He vapautuvat vastuusta vain sisällyttämällä asiakassopimuksiinsa tekijänoikeusrikollisuutta aktiivisesti torjuvia ehtoja kuten kolmesta poikki -tyyppisen rangaistusjärjestelmän, johon asiakkaiden on puolestaan suostuttava, jotta he saisivat nettiliittymän. Näin Hollywood, RIAA ja IFPI saavat haluamansa pelotus- ja rangaistuskoneiston ilman, että kansalliset parlamentit tai EU-parlamentti joutuvat tai pääsevät säätämään siitä lailla. Yksityisesti pyöritetystä poliisi- ja rangaistuskoneistosta puuttuvat sopivasti myös kaikki puolueettomaan oikeuskäsittelyyn ja syytetyn oikeusturvaan liittyvät hidasteet.
  • Kaikki ACTA-maat ottavat käyttöön DMCA (Digital Millennium Copyright Act) -tyyppisen järjestelmän, jonka avulla tekijänoikeuksien omistajat voivat vaatia palveluntarjoajia poistamaan tekijänoikeuksiaan loukkaavan materiaalin eri sivustoilta ja palveluista. Järjestelmä soveltuu hyvin myös sivustojen sensurointiin perusteettomilla tai kiistanalaisilla vaatimuksilla.
  • DRM-suojausten kiertäminen kriminalisoidaan siellä, missä se on vielä sallittua, ja suojausten kiertoa auttavien laitteiden valmistus ja myynti kriminalisoidaan. Laitevalmistajilta ei vaadita minkäänlaista yhteensopivuutta eri DRM-järjestelmien välillä.
  • Tullivirkailijoille annetaan valtuudet etsiä tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia matkustajien mp3-soittimista, kännyköistä ja kannettavista tietokoneista. 
 Kyseinen lista saatiin selville ainoastaan Wikileaksin kautta, mikä kertoo jotain sopimuksen ja siihen liittyvien kysymysten avoimuudesta. Sopimus on nykymuodossaan heikompi, mutta se ei ole pointti. Nuo toiveet ovat tulleet Jenkkilän suurten viihdekompleksien hillomiehiltä, ja niitä ollaan valmiita lobbaamaan jatkossakin kunnes tavoitteet saadaan täytäntöön. Kyseinen lista on sitä paitsi vain neuvotteluita varten - kukaan meistä ei tiedä millaiset lopputavoitteet näillä tahoilla ovat. SOPA-lainsäädäntö kaatui ainoastaan Wikipedian herättämän protestiaallon myötä, joten tahto kopiointimonopolin säilyttämiseen on kova.


Jos tämä on kulttuurin hinta, kansalaisia valvova poliisivaltio, niin olen valmis vaikka tällä sekunnilla laittamaan jokaisen lempibändini muusikot kortistoon. Sama pätee koko viihdeteollisuuteen. Jos he eivät osaa sopeutua tai se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, niin en todellakaan aio ryhtyä maksamaan siitä sananvapaudella ja ihmisoikeuksilla. 'Kitarat polttopuiksi' on parempi vaihtoehto kuin ihmisten netinkäytön valvonta.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Vähän Kokoomuksesta, Kataisesta ja muusta

Olen laiska kommentoimaan ajankohtaisia asioita. SOPA-jupakka meni jo ja minulla on siihen sekä ACTA:an liittyvä kirjoitus vasta reservissä odottamassa. Tämän kerran päätin kuitenkin takoa kun rauta on vielä edes vähän kuumaa.

Talouselämässä annettiin varsin ylistäviä lauseita Kataisen johdosta Kokoomuksessa. Häntä verrataan Juho Paasikiveen Kokoomuksen suurmiehenä, joka on nostanut puolueensa ensimmäistä kertaa suurimmaksi ja joka pitää hallussaan sekä presidentin että pääministerin virkaa. Tämä on kuitenkin tullut kovalla hinnalla.

Katainen on menestyksestään paljon velkaa Niinistölle, mutta ei niin paljon kuin mitä Niinistö on Kataiselle. Katainen on piiskannut puolueensa keskustalaiseksi puolueeksi, ja häivyttänyt oikeistolaiset painotukset marginaaliin.

Ilman kokoomuksen muodonmuutosta ideologisesta puolueesta vaaliorganisaatioksi Niinistö tuskin voisi odottaa pääsevänsä Suomen valtioprotokollan ykköstehtävään. Katainen muistuttaa Paasikiveä siinä, että molemmat ovat realisteja. Paasikivi oli ulkopolitiikan myöntyväisyysmies ja ”tosiasioiden tunnustaja”. Katainen on poliittisen valtapelin realisti. Hän kokosi hallituksen, jossa kokoomus myöntyi pitkälle meneviin poliittisiin kompromisseihin saadakseen vasemmistopuolueet mukaan ministeristöönsä.
Kokoomus edusti 1900-luvulla Suomen kansallismielistä osaa, ja 90-luvulta eteenpäin taloudellista liberalismia. Kataisen johdolla noista molemmista on luovuttu, jotta päästäisiin suurimmaksi puolueeksi. Tästä kertovat paljon Kokoomuksen Toivotalkoot ym. vaalimainokset sekä nykyinen vasemmistolainen hallitusohjelma. Niinistökin piti savustaa ulos Kokoomuksen ytimestä 2007 vaalivoiton jälkeen, eikä spekuloitua hallituspaikkaa kuulunut. Viime vaaleissa Niinistö ei enää Kataisen mukaan lähtenyt, mutta suostui kuitenkin presidentinvaaleihin. Pakko kuitenkin kysyä, mitä ihmeen hyötyä on olla suurin puolue ja vallankahvassa, jos on luopunut alkuperäisestä ideologiasta siinä sivussa?

Mielestäni on varsin erikoista millä tavalla Kokoomus on luopunut täysin sisäpoliittisista ajatuksistaan ja sen sijaan lyönyt kaikki voimavaransa ajaakseen ulkopoliittista eurofiliaansa. Jee, ollaan pääministereitä ja presidenttejä, mutta silti valtio velkaantuu lähes kymmenen miljardin vuosivauhtia. Kokoomus ja demarit ajavat talouskriisin aikana vasemmistolaisempaa politiikkaa mitä Keskusta ja demarit nousukaudella. Eihän tämän näin pitänyt mennä?

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Itävaltalaisen rahateorian eri osa-alueet

Monesti rahateoriasta keskustellessa tuntuvat varsin olennaiset ja tärkeät asiat menevän ristiin itävaltalaisessa teoriassa. Pieni selkeytys on siis tarpeen. Itävaltalainen rahateoria voidaan jakaa kolmeen (3) osa-alueeseen:

Taloussykliteoria. Itävaltalaisen taloussykliteorian (Austrian Business Cycle Theory, ABCT) mukaan suuri osa taloussykleistä aiheutuu rahamäärän muutoksen tuomista hintavääristymistä. Jos keskupankki laskee liikkeelle lisää rahaa pankkijärjestelmään, pankit lainaavat ne yrityksille ja tämä saa yrittäjät luulemaan uusien investointien olevan kannattavampia mitä aiemmin. Lisääntynyt investoiminen saa tuotantopanosten(työvoima, raaka-aineet) hinnat nousemaan, ja inflaatio paljastaa investointien olleen virheellisiä, mikä johtaa kuplan puhkeamiseen. Teorian yksityiskohdat eroavat eri versioissa, mutta ytimenä on keskuspankin luoman rahan ja luoton merkitys talouskuplien syntymisessä. Post-keynesiläiset ovat esittäneet samansuuntaisia ajatuksia, tosin vuosikymmeniä itävaltalaisten jälkeen.

Pankkiteoria. Valtaosa itävaltalaisista tuomitsee sekä keskuspankin että osittaiskassavaranto/vähimmäisvarantojärjestelmäisen pankkitoiminnan, eli fractional reserve bankingin (FRB). Molempia pidetään osasyyllisinä niin inflaatioon kuin taloussykleihin, ja lisäksi rothbardilaiset luonnonoikeusteoreetikot pitävät FRB:tä petoksena(rahojen luvataan olevan nostettavissa välittömästi, mutta osittaisten reservien vuoksi vain reservivaatimusprosentin mukainen määrä tallettajista pystyy tekemään tämän) ja siksi epäeettisenä. Ratkaisuna esitetään joko free bankingia tai minarkiassa määrättyä 100% reservivaatimusta, mutta molempien argumentoidaan tuovan sama lopputulos. Osittaisreservejä on vastustanut itävaltalaisten lisäksi 1900-luvun alussa ja puolivälissä joukko valtavirran taloustieteilijöitä, ja viime aikoina ainakin Suomessa talousdemokraatit sekä Zeitgeist-liike ovat "heränneet" osittaisreservien olemassaoloon. Kyseiset tahot markkinoivat asiaa "rahan valheena", mutta en tiedä ovatko talousdemokraatit nukkuneet aikoinaaan koulussa, sillä koko järjestelmän olemassaolo kuvattiin ja kerrottiin yhteiskuntaopin tunneilla varsin tarkasti sekä peruskoulussa että lukiossa, ja järjestelmästä puhuminen on varsin tavallista yliopistotason taloustieteessäkin. Kyse ei ole siitä etteivätkö ihmiset tiedä FRB:stä, sitä vain ei pidetä ongelmana.

Rahateoria, eli vaihdonväline. Itävaltalaiset eivät pidä nykyisestä fiat-paperirahasta. Syynä ovat inflaatio, ABCT ja valtion velkaantuminen.  Vaihtoehdoksi ehdotetaan yleensä joko kultakantaan sidottua fiat-rahaa tai legal tender-lakien poistamista, mikä tarkoittaisi vapautta käyttää rahana mitä tahansa eli vaikka Ruotsin kruunuja, kultaa tai luomumaitoa. Yleensä itävaltalaiset kannattavat legal tenderin poistamista, mutta pitävät kultakanta-fiatia taloustieteellisesti nykyjärjestelmää parempana.

Nämä ovat itävaltalaisen rahateorian kolme eri osa-aluetta. Lisäksi löytyy vielä liuta pienempiä alaosa-alueita, kuten pääoma-, korko- ym. teoriat sykliteoriassa. Jokainen näistä kolmesta sisältää myös taloustieteellisen puolen lisäksi historiallisen ja filosofisen kannan sekä tutkimuksen. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että jokainen osa-alue voi toimia erikseen. Esim. 1900-luvun alussa taloustieteilijät kannattivat 100% reservejä pankkijärjestelmään mutta kannattivat fiat-paperia, Milton Friedman 2000-luvulla piti ABCT:tä roskana mutta siirtyi vastustamaan Fediä ja kannattamaan free bankingia, sekä ABCT:tä voidaan soveltaa taloustieteeseen vaikkei kannataisikaan kultakantaa tai vapaita valuuttoja. Kaikkein tärkeintä on ehkä kuitenkin, että itävaltalainen rahateoria voidaan soveltaa myös sosiaalivaltioon. Tämä tarkoittaisi käytännössä piiloverotuksesta eli inflaatiosta ja velkaantumisesta siirtymistä rehellisempään suoraan verotukseen, mikä pienentäisi valtion törsäysmahdollisuuksia.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ilman musiikkia vai ilman poliisivaltiota

Oletetaan kaksi vaihtoehtoa. Maailma A:ssa uuden musiikin, elokuvien ja sarjojen valmistus on lopetettu, mutta kaikki vanha tuotanto on edelleen saatavilla ja laillisesti ladattavissa internetistä. Maailma A:ssa sananvapaus  toteutuu hyvin, eikä toisinajattelijoiden sekä opposition edustajien tarvitse pelätä mielipiteidensä ilmaisun puolesta. Internetin myötä tieto ja informaatio leviävät erittäin nopeasti, ja länsimainen ihanne ilmaisunvapaudesta on täysin turvassa. Paperi- ja televisiomedialla ei ole monopolia tiedonvälittämisessä, kun jokainen yksityishenkilö voi halutessaan perustaa nettiin kilpailijan. Musiikissa kuitenkin joutuu turvautumaan vanhaan tuotantoon.

Maailma B:ssä uuden musiikin, elokuvien ja sarjojen valmistusta taas ei ole lopetettu. Niiden valmistajat rahoittavat uuden tuotannon 1900-luvulle tyypillisesti kappalemyynnillä, esimerkiksi myymällä mp3:sia netistä tai ihan fyysisiä levyjä lähikaupassa. Vaikka tuotanto jatkuu, ihmisillä ei ole sen enempää rahaa kuin ennenkään, ja he pääsevät nauttimaan uudesta tuotannosta vain sen verran mitä lompakko sallii. Kellään tavallisella ihmisellä ei ole niin paljoa varaa, että pääsisi kuulemaan kaikkea maailman musiikkia tai katsomaan kaikkia elokuvia sekä saroja.



Maailma B:ssä valmistajien tulot on varmistettu poliisivaltiolla, joka tarkkailee 24/7 jokaisen kansalaisen internetinkäyttöä reaaliaikaisesti ja kaikki informaatio tallennetaan. Internet-piratismin torjuminen on yksinkertaisesti mahdotonta millään muulla keinolla. Työmäärän suuruuden vuoksi valtio on joutunut perustamaan oman virastonsa tätä varten, ja se työllistää huomattavan määrän ihmisiä. Tämän lisäksi valtiolla on oikeus sensuroida mikä tahansa internetsivu välittömästi viraston sekä tekijänoikeuksien haltijoiden pyynnöstä ilman perusteita ja tuomita rikolliset suuriin sakkoihin sekä vankilaan. Koska teknologia on tehnyt muistitikuilla, CD-levyillä ja ulkoisilla kovalevyillä suoritettavasta kopioimisesta erittäin helppoa, valtiolla sekä sen edustajilla on oikeus takavarikoida, tarkastaa ja hävittää mikä tahansa kyseinen laite ilman perusteita.

Maailma B:ssä jokainen piratismiin syyllistynyt voidaan tuomita kansainvälisten sopimusten pohjalta tehtyjen lakien mukaan satojen tuhansien eurojen sakkoihin. Onnekkaimmat rikolliset selviävät pelkällä uhkauskirjeellä ja muutaman tuhannen euron suojelumaksulla. Tällainen rikos saattaa olla langattoman verkon auki pitäminen niin, että joku ulkopuolinen pääsee käyttämään DC++:saa siinä kymmenen minuutin ajan. Tämän lisäksi sopimuksiin kuuluvat samanlaiset järjestelmät mm. vaatteiden ja siemenviljan osalta. Koska jokaisessa valtionvirastossa tapahtuu vallan väärinkäytöksiä, eikä mediaa kiinnosta, lakien tulkinta on äärimmäisen laaja ja valituskynnys uhrille on kallis sekä erittäin työläs, voidaan käytännössä kuka vain tuomita suuriin sakkoihin tai vankilaan, mukaanlukien opposition edustajat ja toisinajattelijat. Jotta netin ulkopuolinen piratismi saataisiin kuriin, viraston edustajat panostavat massavakoiluun kohdistuvaan teknologiaan, kuten sirujen asentamiseen kansalaisiin tulevaisuudessa. Puhelimien avulla ihmisten liikkeet tiedetään kumminkin jo, ja sama pätee autoihin.


Kumpaa ilman sinä haluaisit elää? Ilman poliisivaltiota vai ilman musiikkia?