keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Vapaakaupunki Suomeen - miksi ei?

Samuli Pahalahti lähetti Hesariin mielipidekirjoituksen, jossa esitti vapaakaupungin perustamista Suomeen. Idean yksityiskohtia ja kaupungin sääntökokoelmaa en tiedä enkä ole nähnyt mitään kunnollista teoriakaan, mutta erityistalousalueista on ennenkin ollut juttua. Vasemmistoliiton Lapin piiri ehdottaa Lappia kohteeksi, Keskustanuoret Karjalan tasavaltaa ja Taneli Tikka aluetta Suomenlahdesta. Tikka muistuttaa myös että Tampere oli alunperin erityistalousalue, mistä en itse ole ennen kuullut. En ole asiantuntija, mutta luulen Suomen alueelta löytyvän potentiaalisia kohteita vapaakaupungille/erityistalousalueelle, tässä muutamia ehdotuksia:

Ahvenanmaa. Suomen suurin saari ja valmiiksi autonominen, miinuksena tiukat lait asumista koskien. Ilmeisesti alueen asukkaat ovat varsin ksenofobisia, mikä vähentäisi haluja osallistua vapaakaupunki-projektiin. Autonomiamallista voisi kuitenkin ottaa esimerkkiä vapaakaupunkiin.


Hailuoto. Itsenäinen kunta Pohjois-Suomesta, Oulun läheltä. Huhuja ksenofobiasta kantautunut korviin täältäkin. Tietenkin  tiivillä rakentamisella olisi mahdollista saada Suomen suurten saarien alkuperäinen asutus säilytettyä nykyisillä sijainneillaan ja rakentaa uusi erityistalousalue toiseen kohtaan saarta.


Raippaluoto. Toinen ruotsinkielinen alue Vaasan läheltä. Maantieteellisesti lyhyt matka Ruotsiin, ja kohtalaisen hyvä sijainti Perämeren suulla. Jostain syystä hiipii pieni epäilys paikallisten mielipiteistä?


Kemiönsaari. Alueella on enemmän teollisuutta ja matkailua mitä useimmilla kandidaateilla ja läheinen etäisyys Turkuun. Tieyhteys on myös plussaa.

Autioituva kunta tai kunnan osa. Pohjoisessa kunnat ovat suuria ja harvaan asuttuja. Miksei lohkaistaisi autio palanen ja rakennettaisi sinne kaupunki? Vapaakaupunkeja voisi olla myös useampi, yksi etelään ja yksi pohjoiseen. Norjan rajalle avattu erityistalousalue tarkoittaisi mm. reittiä Atlantille.


Saaristomeri. Wikipedian mukaan Turun ja Ahvenanmaan välillä olevasta saaristosta löytyy 257 yli neliökilometrin kokoista saarta. Kyseessä on muutenkin Euroopan laajin saaristo, joten luulisi olevan varaa valita. Suomen rannikolta löytyy myös muualta asumiskelposia saaria, mm. Etelä-Suomesta ja aiemmin mainitun Raippaluodon vierestä. Tilaa siis kyllä on, poliittinen tahto on suurin kynnys.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tästä minä nautin

Ajattelin tuoda pientä piristystä kuluvaan mediapyöritykseen. Viime vuosina on tullut tavaksi päivitellä Perussuomalaisten gallup- ja vaalituloksia. Tämä kaikki on vienyt huomion paljon järisyttävämmältä muutokselta. Seuratkaa punaista viivaa:




Tässä Teemu Lahtisen tekemä graafi:


Huomatkaa erityisesti Tampereen tulipunainen Pispala!




Ei voi kuin sanoa että SKDL, ei tule ikävä! Tästä minä nautin!


maanantai 12. marraskuuta 2012

lauantai 3. marraskuuta 2012

Schubakin uhkailijat

En kannata Saulin mediamyrskyn nostanutta lapsilisäehdotusta, vaan mielestäni koko järjestelmä on korvattava kaikille maksettalla perustulolla. Mielenkiintoa koko touhussa ovat heränneet vastakommentit - Schubak ei saa törttöillä, mutta häntä saa haukkua natsiksi ja vaatia montun reunalle. Sekö osoittaa ihmisarvon kunnioitusta, että vastaa Schubakille tappouhkauksilla? Tässä internetistä poimittua (HUOM, saattavat järkyttää eivätkä ole itseni kirjoittamia):
Muokkaus: Olen poistanut listan, yksinkertaisesti sisällön vastenmielisyyden vuoksi. 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Obaman kannattajat eivät kannata Obaman politiikkaa


Haastattelija etsi käsiinsä Obaman kannattajia, ja esitteli heille Obaman toteuttamia lainsäädännön muutoksia vimeisen neljän vuoden ajalta (salaiset tappolistat, Patriot Actin laajentaminen, Yhdysvaltalaisten vakoilu) Romneyn vuoden 2012 vaaliohjelmana. Obaman kannattajat ovat häkeltyneitä "Romneyn ehdotuksista", ja tuomitsevat ne suoraan. Kohdassa 4:30 totuus paljastetaan, ja tulokset ovat häkellyttäviä. Osa haastatelluista on sitä mieltä, että Obama "tekee voitavansa" ja osa taas ei tahdo millään uskoa kerrottua todeksi. Häkellyttävää, miten vähän ihmiset seuraavat politiikkaa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Nato?

Makarovin ja Putinin kesäisten viestien ja Dosentti Bäckmanin viime aikaisten toilailujen myötä olen alkanut vakavasti miettiä ulkopoliittisia kantojani. Ennen olin monta vuotta hyvin Natovastainen ja tuin puolueettomuutta. Nyt en ole enää varma.

Venäjä on ollut Suomelle sotilaallinen uhka jo yli tuhat vuotta, lukuunottamatta välillä vallinneita rauhan hetkiä. Mutta aina uudelleen Venäjä on harjoittanut Suomea kohtaan sitä politiikkaa, mitä se on harjoittanut kaikkia muitakin kohtaan - suurvaltapolitiikkaa. Monet suomalaiset kuvittelevat tämän kaiken loppuneen jatkosotaan, Kekkoseen ja viimeistään 90-lukuun. Kesällä tuodut terveiset itse Putinilta kenraali Makarovin kautta ovat märkä rätti vasten tätä luuloa. Venäjän mielestä Suomi on osa Venäjän etupiiriä, yhdessä Baltian kanssa. Varsin huolestuttavaa puhetta maalta, joka investoi miljardeja uusiin asevoimiin, jolla on lähes monopoli Suomen energiasta, joka on viime vuosina kovasti painostanut naapureitaan ja joka haikailee suurvalta-asemaansa takaisin.

Pidän puolueettomuutta ja sotilaallista liittoutumattomuutta ihanteena, mutten ole enää varma onko se hyvä valinta Suomelle. Sosiaalivaltiossa poliitikot ovat korruptoitavissa, minkä suomettumisen aika osoitti hyvin. Minimivaltiossa tai Sveitsin kaltaisessa sekataloudessa puolueettomuus on toimiva ratkaisu, koska ulkovalloilla on pienemmät mahdollisuudet vaikuttaa maahan. Lisäksi Sveitsillä on maantiede etunaan, Suomella ei. Mielestäni suomalaisten on hylättävä typerä Natokammonsa ja alettava pohtia asioita realistisesti. Kyllä, Nato tekee kaikkea typerää ja on tehnyt ihmisoikeusrikoksia, mutta jos vaihtoehtona on vielä suurempi paha, niin minä olen valmis valitsemaan sen pienemmän.



Suosittelen lukemaan nämä kirjoitukset, jos aihe kiinnostaa. Kirjoittajat ovat käsitelleet aihetta kattavammin mitä allekirjoittanut.

Michael Halila:
Makarov ohimolla
Venäjä nousee, Suomi nukkuu
NATO teoriassa ja käytännössä
Desantti Kremlin asialla

Jukka Aakula:
Perinteisen Venäjä-kuvan vahvuus ja heikkous
Venäjän uusi imperiumi
Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin?

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Metallica ja liberalismi

Vuonna 1993 Rolling Stone-lehti kysyi James Hetfieldiltä, näkeekö hän itsensä "libertarianina", tässä vastaus:
""Don't Tread on Me" was quotes from military people back in the Revolutionary War. I didn't come up with too much of the shit on my own. It's about a flag, a snake and a symbol. There's nothing wrong with being proud of where you're from. There's some patriotism in there, yeah... I'm pretty conservative on a lot of things. This new tax thing doesn't make sense to me. I don't know what the goal is. The middle-class people really suffer for it."
Metallica on varmasti tunnetuin metalliyhtye kautta aikojen. Bändin jäsenet ovat usein kieltäytyneet antamasta suoria poliittisia kommentteja, ja päättäneet keskittyä itse musiikkiin. Varsinkin bändin keulahahmo Hetfield on vastustanut julkisuuden käyttämistä suorien mielipiteiden levittämisessä. Silti, bändin ydinryhmästä eli Hetfieldistä ja Lars Ulrichista on tihkunut ajan saatossa tietoa heidän yhteiskunnallisista mielipiteistään. Molempien syntyhistoriat kertovat paljon - Hetfield on syntyperäinen amerikkalainen ja Ulrich taas Yhdysvaltoihin muuttanut tanskalainen. Tämä näkyi myös Some kind of monster-dokumentissa. Kun Hetfield kävi vieroitushoidossa alkoholin vuoksi, hän sanoi että tarvitsee vapaa-aikaa uuden levyn nauhoittamisesta. Ulrich oli sitä mieltä, että Metallica on demokraattinen kokonaisuus, jossa enemmistö päättää miten paljon aikaa kukin käyttää levyn tekemiseen. James Hetfield oli eri mieltä, ja sanoi Metallican olevan hänen mielestään kokoelma yksilöitä, joiden ei pidä uhrata itseään ruokkiakseen "this entity called Metallica". Ulrichin tanskalaiset arvot heijastuvat myös hänen kehuessaan aikanaan Clintonia.


Libertaarit ovat aina vastustaneet sotaa, toisin kuin Reaganilaiset. Reaganilaisten sekä neokonservatiivien dominoivan aseman vuoksi monet ovat saaneet käsityksen, että libertaaritkin olisivat sodan kannalla. Tämä on väärä käsitys, sillä jopa niin tunnetut liberaalit kuten Milton Friedman ovat vastustaneet sotimista koko uransa ajan. Friedmankin piti suurimpana saavutuksenaan asevelvollisuuden poistamista Yhdysvalloista, ja vastusti Irakin sotaa viimeisinä vuosinaan toisin kuin esimerkiksi Naomi Klein on ahkerasti väittänyt. Sodanvastaisuus on aina ollut kanatavana teemana myös Metallican musiikissa. Kappaleet kuten Disposable Heroes ja One ovat selvin osoitus tästä. Metallica on tehnyt myös monta yksilönvapaudesta kertovaa kappaletta, selvimpinä esimerkkeinä The Unforgiven ja Escape. Tässä kertosäe jälkimmäisestä:
Out for my own, out to be free
One with my mind, they just can't see
No need to hear things that they say
Life's for my own to live my own way
Lopuksi vielä linkkejä liittyen aiheeseen:
Metallica - The Anti-War, Anti-State, Pro-Liberty Metal Band?
Rightwinger American Patriot James Hetfield
Heavy Metal - klassisen musiikin individualistinen haara

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

EU: Nettiin vain omalla nimellä ja valokuvalla?


EU-komission Clean IT -hanke suosittelee melkoisen kiistanalaisia muutoksia netin käyttöön Euroopassa. Hanke kehottaa harkitsemaan, että esimerkiksi nettipalveluissa saisi esiintyä vain omalla nimellään ja omalla valokuvallaan. Tavoitteena on estää terrorismia.
Mitä luultavimmin hanke torpataan, mutta ei tällaisten ajatusten esiintuonti nosta hymyä huulille. Siis oikeasti, terrorismin vastustamista?
Jopa käyttöjärjestelmiin rakennettavaa pakollista nettiseurantaa harkitaan. Jos tällaista mahdollisuutta ei käyttöjärjestelmässä olisi, sitä ei saisi myydä EU-alueella.


torstai 4. lokakuuta 2012

Musiikkikatsaus

Syksyn tultua musiikin kuunteleminen on vähentynyt arjen kiireiden vuoksi, muttei silti ole loppunut kokonaan. Kesällä suuri osa ajasta tuli kuunneltua hip hoppia varsinkin Spotifystä, etenkin artisteja kuten Jedi Mind Tricks, Necro ja suuri liuta satunnaisia indie-räppäreitä(Blockhead, Black Milk, Dj Shadow jne.). Myös Memphis-skene on ollut kuuntelussa, ei pelkästään suomalaiset edustajat Eevil Stöö ja Dj Kridlokk vaan myös se alkuperäinen suttusoundinen sekoilu 90-luvun Tennesseestä. Tässä Tommy Wright III:sta:


Grindcore on myös palannut kuunteluun. Napalm Deathin Scumia tuli pyöriteltyä kesällä, mutta viime aikoina From Enslavement to Obliteration on noussut suosikkilevyksi. Metallisempi tuotanto on näistä valinnoista kärsinyt, ja alkusyksyllä tuli kuunneltua myös punkkia jonkun verran, lähinnä hooceeta. Napalm Death on silti ollut hallitseva ykkönen kesästä asti. Mikä voi olla parempaa musiikissa kuin blast beat?


torstai 27. syyskuuta 2012

Jim Rogers talouden tulevaisuudesta


Jim Rogers kertoo Saksan vaalien jälkeen alkavan uusi, vuotta 2008 syvempi talouden kriisi niin Yhdysvalloissa kuin EU:ssa. Peter Schiff on myös ennustanut Fedin siirtäneen kuplan bond-markkinoille, ja viime vuotisen kasvun olleen vain velalla puhallettua. Ennustukset ovat varsin synkkiä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Peter Schiff demokraattien puoluekokouksessa

Medialla on tapana kauhistella republikaanien äärilaitojen sekopäisyyttä. Tällä kertaa Peter Schiff päätti lähteä undercover-tehtävään Demokraattien puoluekokoukseen, ja tässä tulos.


Schiff jätti tarkoituksella haastattelamatta puoluekokouksen pihalla leirityneitä OWS-mielenosoittajia, ja keskittyi sen sijaan puolueen rivijäseniin.

lauantai 4. elokuuta 2012

Vapaita poimintoja

Olen väsäillyt varsin laiskalla tahdilla kasaan libertaariaiheista blogi/uutisaggregaattoria. Tässä lopputulos: Vapaita poimintoja. Blogger ei ole maailman ystävällisin alusta tällaiselle projektille, mutta olen kohtalaisen tyytyväinen lopputulokseen. Parannusehdotuksia saa kirjoittaa tämän viestin kommentteihin, niin väristä, asettelusta, linkitetyistä sivuista ym.! Myös lisättäviä/karsittavia kohteita saa ehdottaa.


torstai 2. elokuuta 2012

Levyarvostelu: Necro - The Murder Murder Kill Kill EP

Hip hopin puolella olen lievästi viehättynyt rankempaan materiaaliin. Tämä on alunperin lähtöisin mielenkiintoisista biiteistä, joita mielestäni löytyi enemmän korrektiuden nurjalta puolelta. Metalliin nojanneella musiikkimaullani oli varmasti vaikutusta, sillä Necro oli ensimmäinen hip hop-artisti johon tykästyin.Necron tappoläpät eivät olleet pääsyy fanitukseen, en nimittäin saanut aluksi mitään selvää hänen suoltamastaan englannista. Sen sijaan mm. ilkeät melodiat Necron itsensä tuottamissa kappaleissa viehättivät suuresti. Edellinen Die-levy oli mielestäni lievä pettymys biittien muututtua "tavallisemmiksi", hittibiisejä lukuunottamatta. The Murder Murder Kill Kill EP sen sijaan vaikuttaa paluulta tuotannon juurille, synkempiin taustamaailmoihin.


Levyn aloittaa Exoduksen takavuosien hittibiisiin viittaava Toxsik Waltz, ollen samalla levyn paras kappale. Synkät jousisoittimet luovat uhkaavan taustan Necron perinteiselle gangsta/hardcore-genreistä tutulle uhoamiselle. Yksitoikkoiset läpät eivät sellaisinaan kestä ajan hammasta, joten kaukaa viisaana Necro laajensi sanoituksiaan jo muutaman levyn jälkeen mm. pornoon. Seuraavat kappaleet käsittelevät Necron omien sivujensa mukaan edelleen "thug"-teemaa, mm. erinomainen yhteiskappale Kool G Rapin kanssa, esimakuna tulevasta The Godfathers yhteisprojektista. Muita teemoja ovat "Death Rap" eli gore, naiset ja sekalaiset asiat kuten scifi sekä julkimot. Tough Jew on myös varsin hyvä kappale. Necron lyyrinen maailma karkottaa helposti suuren osan kuulijoista pois, mutta suosittelen uutta EP:tä kaikille väkivaltaräpin ystäville. 4/5.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Sarjakuvat, osa 6


SDP:n veroehdotus.

Levyarvostelu: Nile - At The Gates Of Sethu

Nile on tullut tunnetuksi raa'an ja teknisen death metallinsa yhdistämisestä egyptiläisiin teemoihin. Yhtye on niittänyt parin vuosikymmenen aikana paljolti mainetta, mistä kertoo vasta julkaistu yhteiskiertue Morbid Angelin ja Kreatorin kanssa. Nile kelpaa jopa legendoille, joihin se alkaa itsekin hiljalleen kuulua.


Levy alkaa hyvin aggressiivisella ja nopealla otteella. Kolme ensimmäistä kappaletta keskittyvät perinteiseen blast beat-tulitukseen rumpali George Kolliaksen ylistetyillä nopeuksilla. Agressiivisen alun jälkeen levy tasoittuu hieman, jopa hidastuu. Pitemmät ja nopeudeltaan rauhalliset kappaleet ovat aina kuuluneet Nilen työkalupakkiin, joten tämä ei liene mikään yllätys. Levyllä ei kuitenkaan nähdä totuttuja 8-9 minuutin eepoksia, joihin yhtyeeltä on totuttu. Sen sijaan levyn keskiväli seikkailee blast beatin ja keskitemmon maailmassa. Slaves of Xul edustaa egyptiläistä akustista väliosaa, ja kappaleen lyhyys kertoo tyylin yksinkertaistumisesta. Eniten äänessä laulajista on Dallas Toler-Wade, mutta Sanders tuntuu olevan ahkerasti antamassa tukea taustavokaalien avulla. Sandersin murinat kuuluvat hieman paremmin mitä aiemmilla levyillä, johtuen soundien keventymisestä. Muutoksella on puolensa, mutta paikoitellen tulee olo että kitaroiden aiempaa jykevyyttä kaipaisi lisää. Uudistus antaa kuitenkin tilaa muille soittimille ja tuntuu hyvältä vaihtelulta.

"Nimikkobiisi" The God's Who Light Up The Sky At The Gate of Sethun riffittely muistuttaa paikoin Ithyphallicia. Se ei biisiä pahenna, kyse on yksi levyn kohokohdista. Levyn lopettava The Chaining Of The Inquitious alkaa torvi-introlla, edeten hitaan junttaavan death metalliin ja jättäen "puolieeppisen" vaikutelman. Edellisen levyn Kafir!:in kaltaista välittömästi aukeavaa mestariteosta ei valitettavasti tunnu löytyvän, mutta varsinkin alkupää antaa ilon hetkiä Nile-fanittajille.

Sandersin riffit ovat ehkä modernisoituneet hiukan, mikä tuntuu olevan levyn kantava teema verrattuna edellisiin teoksiin. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä bändin egyptiläisyys on alkanut kääntyä ajan myötä myönteisestä erottumisesta enemmän taakaksi. Samasta konseptista ei voi loputtomasti repiä tuoreita ideoita, näin ainakin pahat koirat ovat vuosia haukkuneet. Spektisyydestä huolimatta Nile on tähän mennessä pystynyt ylittämään epälijöiden väitteet, ja julkaissut tasaiseen tahtiin arvostettuja levyjä. At the Gates of Sethu tuntuu kuuluvan samaan kastiin. 3½/5.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Sarjakuvat, osa 5



Blogi on muuttumassa puhtaaksi sarjakuvablogiksi, koska kirjoittelu ei vain enää lähde.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Levyarvostelu: Rush - Clockwork Angels

Rush on kanadalainen pitkän linjan rock-bändi, jonka ura alkoi vuonna -68 ja on kestänyt lähes 45 vuotta. Bändi on tullut tunnetuksi progressiivisen rock-musiikin sekä heavy metallin edelläkävijänä, ja etenkin jäsenten soittotaituruus on niittänyt mainetta maailmalla. Rushin kulta-aikana pidetään rumpali Neil Peartin liittymisen ja 80-luvun alun välistä progehtavaa aikaa, jolloin bändi julkaisi suosituimman albuminsa. Myöhemmin bändi sirtyi kokeiluihin mm. syntetisaattorien parissa. Vuosituhannen taitteessaa bändi piti pienen tauon, mutta palasi takaisin kiertämään ja tekemään musiikkia. Vuonna 2007 ilmestyi Snakes & Arrows, ja 12.6.2012 varsin mainio Clockwork Angels.



Rushin mielenkiintoisin puoli löytyy virtuoosimaisesta soitosta huolimatta kuitenkin lyriikoista. Bändin sanoittaja-rumpali Neil Peart lueskeli alkuaikoina innokkaasti Ayn Randia, ja ammensi objektivismia sanoituksiinsa etenkin ensimmäisillä levyillä Fly by Night, 2112, A Farewell to Kings, Hemispheres ja Moving Pictures. Tuoreessa haastattelussa mies kuvailee itseään sanamuodolla "bleeding-heart-libertarian", eikä pidä enää Ayn Randia samanlaisena johtotähtenä mitä ennen.
For me, it was an affirmation that it's all right to totally believe in something and live for it and not compromise. It was a simple as that. On that 2112 album, again, I was in my early twenties. I was a kid. Now I call myself a bleeding heart libertarian. Because I do believe in the principles of Libertarianism as an ideal – because I'm an idealist. Paul Theroux's definition of a cynic is a disappointed idealist. So as you go through past your twenties, your idealism is going to be disappointed many many times. And so, I've brought my view and also – I've just realized this – Libertarianism as I understood it was very good and pure and we're all going to be successful and generous to the less fortunate and it was, to me, not dark or cynical. But then I soon saw, of course, the way that it gets twisted by the flaws of humanity. And that's when I evolve now into . . . a bleeding heart Libertarian. That'll do.
Clockwork Angels on varsin Rushmainen levy, ja muistuttaa selvästi bändin 70-luvun progetuotantoa. Hard rock paistaa läpi etenkin kappaleissa Caravan, The Anarchist ja Headlong Flight. Eeppisempi nimikkokappale on sijoitettua sopivasti heti ennakkojulkaistujen singlejen perään, jotka avaavat levyn bändiä seuranneelle fanille helposti. Mielenkiintoisin kappale on kuitenkin The Wreckers popimmalla otteella ja tarttuvalla kertosäkeellä. Biisi muistuttaa Rushista löytyvästä "kevyemmästä" puolesta, nousten ehkä jopa levyn parhaimmaksi. Albumi päättyy BU2B2:n jousiosuuksiin, Wish Them Wellin positiiviseen sanomaan ja The Gardenin liki seitsenminuuttiseen akustiseen kitaraan. Sanoituksellien teemalevyn tarina seuraa kappaleiden mukana, kuitenkin varsin löyhästi toisiinsa sidottuina osina. Peartin mukaan tarinan pitäisi edustaa steampunkia, mutta tämän puolen esiintuominen ilmeisesti jää hänen ystävälleen Kevin J. Andersonille, joka aikoo kirjoittaa albumin pohjalta kirjan. Kuitenkin, Clockwork Angels on varsin edustavaa Rushia, ei mitään maailmaa mullistavaa, muttei mitään huonoakaan. 3/5.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Sarjakuvat, osa 4







Blogger jättää jostain syystä turhan välin kahden ylimmäisen stripin väliin, mutta turha kait se on ilmaisesta valittaa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Ron Paulin "keskeytys"

Ron Paul päätti keskittää kampanjasna valitsijamiesten/delegaattien keräämiseen, ja media veti asiasta varsin suoria johtopäätöksiä. Mises.orgin foorumin keskustelu asiasta.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Libertaaria kulttuuria




Internet-kulttuurin hienouksia on se, että yksinkertaisen skeidan tuottaminen voi olla palkitsevaa.















Pyydän tässä vaiheessa anteeksi tästä kaikesta, mutta kiusaus oli liian suuri.


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vaihtoehtohistoriaa: Toinen maailmansota

"Jos Saksan ja Venäjän välillä nyt syntyy sota, voi se olla eduksi koko maailmalle. Saksa on ainoa valtio, joka tätä nykyä pystyy lyömään Venäjän tai ainakin huomattavasti sitä heikentämään, eikä liene maailmalle vahingoksi, vaikka Saksakin siinä leikissä heikkenisi."
Risto Ryti
Mitä jos länsiliittoutuneet olisivat lyöneet natsi-Saksan, eikä puna-armeija olisi astunut jalallakaan Neuvostoliiton rajojen ulkopuolelle? Maailma olisi todennäköisesti hyvin erilainen. Itä-Eurooppa ei olisi ikinä vajonnut kommunismin alle, Neuvostoliitto olisi ollut paljon heikompi ja kylmä sota olisi ollut pienempi. Myöskin Saksan jakamiselta ja rajamuunnoksilta olisi varmasti säästytty, ja vuoden 1930-luvun valtionrajat olisivat todennäköisesti säilyneet. Sodanjälkeinen Eurooppa olisi ollut paljon demokraattisempi ja taloudellisesti elinvoimaisempi. Blogger ei vieläkään suostu lisäämään kuvia, joten tässä linkki Euroopan karttaan vuodelta 1936.

Koska puna-armeija ei ole päässyt äiti Venäjää pitemmälle, ei kommunismidiktatuurikaan ole levinnyt Neuvostoliittoa edemmäs. Toisen maailmansodan jälkeisissä konferenseissa on Stalin jäänyt nuolemaan vain näppejään Itä-Euroopan pelastuessa kansantasavaltojen asemista. Saksan jakoa ei ole ikinä tapahtunut, sillä miehitysvyöhykkeet ovat jääneet ainoastaan länsiliittoutuneiden vastuulle. Puola, Baltian sekä Balkanin valtiot säilyttivät demokratiansa ja valitsivat sekataloutta tukevat hallitukset reaalisosialismin sijaan. Rautaesirippua ei vedetty Saksan halki, vaan se jäi Ukrainan ja Valko-Venäjän länsirajalle. Rajakorjauksia saatettiin tehdä esimerkiksi Puolan ja Saksan kanssa, mutta suuremmilta muutoksilta vältyttiin. Aasiassa Mao todennäköisesti voitti Kiinan sisällissodan vaikkei Neuvostoliitto miehittänytkään Mantsuriaa Japanilta, sillä kommunistien menestys perustui enimmäkseen vahvaan kannatukseen maaseudulla. Kahden kommunistimaan välit ovat kuitenkin kireämmät mitä meidän historiassamme, sillä Stalin oli alusta asti suhtautunut varsin nihkeästi Maon vallankumousyrityksiin ja suhteet ryhtyivät paranemaan vasta Mantsurian lahjoituksen myötä, mitä ei tässä skenaariossa tapahdu.

Saksan talousihme onnistui samalla tavalla mitä meidän historiassamme, ainoana erona että sen vaikutus oli suurempi Itä-Saksan kuuluessa samaan "sosiaaliseen markkinatalousjärjestelmään" mitä Länsi-Saksa. Yhdistyneen Saksan kansleri Konrad Adenauer nosti talousministerinsä Lugwig Erhardin johdolla maan talouden kukoistukseen. Talousihme ja vahva D-markka luotiin Ludwig von Misesiä ahkerasti lukeneet Wilhelm Röpken ajatusten johdolla, aivan kuten oikeasti kävi. Mukana vain oli parikymmentä miljoonaa ihmistä enemmän. Marshall-apu jaettiin myös tässä historiassa, vaikka siitä oli Saksalle yhtä vähän iloa mitä meidän maailmassammekin. Yhdysvallat jakoi rahaa lukuisasti suuremmalle joukolle Euroopan maista aina Puolaa ja Romaniaa myöten, koska Neuvostoliitto ei ollut torumassa Itä-Eurooppaa vaarallisesta länsimielisyydestä. Euroopan talousyhteistyö polkaistiin käyntiin suuremmalla joukolla, kattaen nykyisen EU:n alueen pelkän Länsi-Euroopan sijaan. Talouskasvu oli huomattavasti nopeampaa Itä-Euroopan resurssien ja 100 miljoonan lisäasukkaan myötä.

Neuvostoliitto on paljon surkeammassa kunnossa. Sota käytiin tuhoisasti sen maa-alueella, ja etenkin Ukraina ja Valko-Venäjä ovat kärsineet pahoin. Kymmeniä miljoonia Neuvostoliiton kansalaisia on kuollut sodassa, mikä on ollut suuri shokki maan taloudelle. Koska Itä-Eurooppa ei ole antamassa vetoapua, on Neuvostoliiton nousu äärimmäisen hidasta eikä maa osoita vuosikymmeniin uhkaa taloudellisesti kukoistavalle lännelle. Kylmää sotaa ei tule, ja tämä on hidastanut globaalisti kilpavarustelua sekä militarisoitumista. Yhdysvallat on palannut eristäytymispolitiikkaansa kuten ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Robert Taft valitaan 50-luvulla maan presidentiksi, ja tämän Ron Paulin prototyypin johdolla Yhdysvallat purkaa viimeisetkin New Dealin rippeet ja ottaa pari askelta poispäin sektalousmallistaan kohti markkinataloutta.

Suomi selviää ilman suuria sotarkorvauksia. Koska Neuvostoliiton vaikutusvalta on kutistunut mitättömäksi, maan talous pohjautuu länsivientiin. Kaikista parhaiten kuitenkin selviää Suomen sisäpolitiikka, sillä suomettumista ei ikinä tapahdu. Poliitikkojen ura ei ole riippuvainen itänaapurista, ja taistolaisuudelta vältytään. Jos Risto Ryti olisi selvinnyt sotastressin tuomista sairauksista, hän olisi todennäköisesti ahkerasti mukana politiikassa vielä 60-luvulla, joko korkea-arvoisena politiikkona tai Suomen Pankin johdossa. Suomen talous olisi todennäköisesti liberaalimpaa, vaikka sosiaalidemokratian nousulle oli aitoa tilausta kansan keskuudessa. Viennin suunnan vuoksi maa olisi saanut elää paljon terveemmässä henkisessä ilmapiirissä, ja nauttia vapaan Euroopan tuomista hedelmistä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Maahanmuuttokriittinen liike

Persujen jytkyn, Homma-forumin ja Jussi Halla-ahon blogin myötä niin kutsuttu "maahanmuuttokriittinen" liike on saanut varsin paljon huomiota sekä kasvattanut kyseisen termin takana liikkuvien ihmisten määrää.  Ikävin seuraus mielestäni tämän nousun myötä on ollut keskustelun jyrkkä polarisoituminen, ja tällä hetkellä tuntuu että jos maahanmuutosta keskustellaan niin "keskustelu" on loukkaavaa huutelua puolin ja toisin. Mielenkiintoisimpana pidän sitä, että jytkyn jälkeen koko keskustelu lähes hyytyi ja siirtyi täysin käsittelemään euroa ja Euroopan Unionia. Mielestäni on hyvä että EU:n ongelmat nostetaan pöydälle, mutta jos se tehdään enimmäkseen Hakkaraisen ja Suomen Sisulaisten toimesta niin on turha ihmetellä jos EU-kriittisyys saa huonon maineen.

Koska pidän tarkasti määritellyistä termeistä, ajattelin jaotella myös maahanmuuttokriitikkoja sekä heidän näkemyksiään maahanmuutosta. En pidä rasismisyytöksien heittelemistä kovin rakentavana, vaan mielestäni keskustelu tulisi käydä argumentti argumenttia vastaan. Saattaa olla idealistista, mutta silti. En myöskään väitä maahanmuuttokriitikkojen itse olevan mitään pulmusia, Hommaforum on usein äärimmäisen rasittavaa luettavaa ja Halla-ahokin on tietääkseni syyllistynyt tilastokikkailuun. On tärkeää kuitenkin havaita "halla-aholaisuuden" koostuvan rasismin sijaan kahdesta erilaisesta osa-alueesta, maahanmuuttokriittisyydestä ja islam-vastaisuudesta. Jostain kumman syystä nämä kaksi erilaista ajatusmaailmaa löytyvät aina yhdestä. Ilmeisesti takana on jotain meemien klusteroitumista tms., sillä tähän pakettiin eksyy hyvin usein myös nationalismia ja EU-vastaisuutta, vaikka mikään luonnonlaki ei määrää näitä ajatuksia olemaan yhdessä.

Maahanmuuttokriittisyys on koko liikkeen kantavana ideana. Kyseistä kriittisyyttä on selvästi eriasteista ja sitä tehdään useilla eri argumenteilla. Hyvin usein esitetään taloudellisia argumentteja, eli maahanmuttajilla on keskimäärin kantaväestöä suurempi työttömyys ja ovat sen vuoksi haitaksi yhteiskunnalle kuluttamalla verovaroja. Tämä argumentti on pohjimmiltaan sosiaalidemokraattinen, sillä sen esittäjä olettaa sosiaalivaltion olevan hyvä juttu ja maahanmuuttajat taas ovat haitaksi sen kestävyydelle. Mielenkiintoista on että kysyit keneltä tahansa suomalaiselta(poislukien sosiaalivaltion vastustajat), niin varmasti jokainen vastaa että maahanmuutto on ihan OK jos porukka ei jää kortistoon nostamaan tukia. Tästä näkökulmasta lähes jokainen suomalainen on suppean määritelmän mukainen maahanmuuttokriitikko ja kannattavat "järkevää" maahanmuuttoa. Jos näin on asia, niin väitän Halla-ahon ja Hommaforumin epäonnistuneen täydellisesti. Miten ihmeessä joku voi onnistua tekemään itsestään koko kansan ykkösinhokin, jos tarkoituksena on vain tuoda esille asioita joista lähes jokainen suomalainen on samaa mieltä?

Islam-vastaisuus ja "monikulttuurin" vastustaminen antavat osittaisen vastauksen äskeiseen kysymykseen. Halla-ahon ja Hommaforumin linjaan kuuluuu selkeästi myös toinen osa-alue, ja se on monikulttuurin vastustaminen. Islam nähdään tämän vuoksi uhkana. Sen sijaan että Halla-aho ja Hommaforum olisivat lähteneet selvästi erottelemaan maahanmuuttokritiikin ja monikulttuurikritiikin toisistaan, päättivät he brändätä ne saman nimen alle maahanmuuttokritiikiksi. Tämän myötä he ovat saaneet jonkin verran lisättyä kannatusta ajamalleen islam-vastaisuudelle, mutta hintana on ollut "järkevän" maahanmuuton kritisoinnin jääminen valtavirran ulkopuolelle. Toisaalta median taktiikka on ollut vielä typerämpi. Hekään eivät ole myöntäneet Halla-ahon argumentoinnin olevan yksipuolisuuden sijaan kaksikärkistä, vaan ovat suoraan haukkuneet hänet sekopäiseksi natsiksi. Ja mikä tällä on ollut seuraus? Jos joku sosiaalivaltiota kannattava suomalainen on todennut maahanmuutossa olevan ongelmia, hänelle on jäänyt vain yksi vaihtoehto, mikä on ollut sekä maahanmuuttokritiikin että monikulttuurikritiikin nieleminen hyppäämällä ainoa tietämänsä maahanmuuttokriitikon eli Halla-ahon kelkkaan.

Rasismi ei mielestäni kuulu ainakaan Halla-ahon tai Hommaforumin viralliseen linjaan. Rasismilla tarkoitan tässä rotueroihin perustuvaa syrjintää, en uskontoon tai kulttuuriin perustuvaa. Esimerkiksi Juho Eerola näyttää tykkäävän Minun Suomeni on kansainvälinen ja monietninen, mutta ei monikulttuurinen-nimisestä sivusta Facebookissa. Aivan varmasti Suomesta löytyy rasisteja jotka eivät yhtään pidä tummemmista ihmisistä kotimaassaan, enkä epäile etteivätkö he äänestä Perussuomalaisia. Mutta aivan varmasti Suomesta löytyy myös taistolaisia jotka äänestävät Vasemmistoliittoa. Aina voi taittaa peistä siitä mitä rasismi on sekä edesauttaako Perussuomalaisten politiikka rotusyrjintää, mutta mielestäni Halla-aho ja selvä enemmistö Hommaforumista eivät ole rasisteja perinteisessä mielessä. Eivätkä varsinkaan siinä äärimmäisessä mielessä, ja tarkoitan sitä porukkaa joka oikeasti tahtoo laittaa uuniin jokaisen eri etnisyyttä edustavan.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Talousliberalismin eri asteet

Teen tämänkaltaisia termejä selkeyttäviä kirjoituksia, jotta tulevaisuudessa markkinataloudesta olisi helpompi keskustella. Talousliberalismi tarkoittaa yksityiseen omistusoikeuteen perustuvan talousjärjestelmän kannattamista. Tätä ajattelutapaa voi kutsua kapitalismiksi, liberalismiksi, libertarismiksi, laissez-faireksi, markkinataloudeksi sekä muiksi satunnaisiksi ismeiksi. Näistä eniten sekaannuksia aiheuttaa kapitalismi, sillä se sotketaan helposti nykyiseen sekatalousjärjestelmään ja sen valtiopuoliskon aiheuttamiin puutteisiin, erityisesti rahapolitiikan osalta. Talousliberalismi ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteinen monoliitti, vaan yksityisen omistusoikeuden eri asteet määrittelevät kuinka vapaata taloutta kannatetaan. En laske nykyistä sekataloutta talousliberalismiin sen 50/50 markkinatalous/valtio-suhteen vuoksi, vaan luokittelen tässä karkeasti kaikki yli 50 % markkinatalousosuutta kannattavat koulukunnat. Vertauksena väitän Kokoomuksen kannattavan ainoastaan 51/49 suhteista sekataloutta.

Sosiaaliliberalismi tarkoittaa arviolta 50-70% markkinataloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa julkisen talouden järkeistämistä Singaporelaisten sosiaaliturvatilien(1, 2 ja 3) ym. kautta, perustuloa, yleistä sääntelyn  purkamista sekä elinkeinovapauden lisäämistä. Pienimillään näkisin sen tarkoittavan minimivaltiota + perustuloa sekä joitain julkisia 'järkeistettyjä' palveluita. Tällöin sosiaaliliberalismi jättäisi mm. rahatalouden, työsuhteet, vapaakaupan sekä muita nykyisin valtiopainotteisia aloja yksityiseksi. Monet suuremman talousliberalismin kannattajat ovat kehittäneet itselleen inhoreaktioita sosiaaliturvan valtiopuoliskoja kohtaan, mutta näen tämän strategisena haittana. Käytännössä kukaan ei ole suoraan kääntynyt minimivaltion kannattajaksi, vaan markkinatalouden kannattaminen on aina edennyt porttiteorian kautta. Aluksi ryhdytään kannattamaan ehkä vapaakauppaa ja vastustamaan tulleja, sitten julkisten palveluiden järkeistämistä, sitten vastustetaan ammattiliittoja sekä minimipalkkoja jne. Jos haluaa saada ihmiset kannattamaan markkinataloutta ja keskustella sosiaalivaltion kannattajien kanssa, on opittava sietämään valtion puolesta argumentoimista perustulon ja muiden vastaavien muodossa. Varsinkin Miltton Friedman kunnostautui tällä alalla, ja keskittyi argumentoimaan pienten reformien puolesta vaikka kannatti minimivaltiota. Myös Friedrich Hayek kannatti sosiaaliliberalismia.

Minimivaltio tarkoittaa noin 70-99% markkinataloutta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja minimivaltiota on kutsuttu klassiseksi liberalismiksi, minarkiaksi sekä yövartijavaltioksi. Klassisen määritelmän mukaan valtio vastaa ainoastaan poliisista, oikeudesta ja puolustusvoimista jättäen kaiken muun tiestöstä sähköverkkoon vapaille markkinoille. Itse näen minarkian tärkeimpänä määritelmänä valtion tuottaman lain, tai tarkemmin valtion määrämän lain. Valtio voi hallitsemallaan alueella päättää yksityistää vaikka poliisit, puolustusvoimat, oikeuslaitokset ja jopa lain tuottamisen. Sillä on tällöin enää jäljellä määräysvalta, mitä lakia alueella toteutetaan. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita valtiotonta tilaa, sillä alue X on vieläkin kyseisen valtion omistuksessa. Vasta kun kyseinen valtio siirtää alueensa maanomistajille oikeuden valita minkä lain he haluavat ja luopuu lakimonopolistaan, lakkaa minimivaltio olemasta ja siirrytään anarkokapitalismiin. Minimivaltio on ollut suosituin talousliberalismin muoto alan "tähtien" keskuudessa, ja sen kannattajistosta löytyvät mm. Ludwig von Mises, Ayn Rand, Robert Nozick, Anders Chydenius ja Ron Paul.

Anarkokapitalismi tarkoittaa 100% markkinataloutta. Tällöin valtio on luopunut lakimonopolista ja maanomistajat saavat valita millaisia lakeja maillaan noudattavat. Murray Rothbardilla oli erilainen määritelmä anarkokapitalismille, ja sanoi sen tarkoittavan alueella X noudatettavaa "libertaarin etiikan" mukaista lainsäädäntöä. Omaan korvaan tämä kuulostaa täysin minarkialta ilman julkisia poliiseja, mikä on vähintäänkin absurdi ajatus. Tämän vuoksi netissä kohtaa varsin paljon austrolibertaarien puheita "anarkokapitalismissa abortti ei ole sallittua"-höpinöitä, jotka kuvailevat mielestäni ainoastaan rothbardilaista etiikkaa noudattavaa minarkiaa. Pidän Miltton Friedmanin pojan David Friedmanin perinteistä määritelmää maanomistajien täysistä oikeuksista ainoana järkevänä anarkokapitalismiksi kutsuttavana järjestelmänä. Tunnetuimmat anarkokapitalistit ovat mm. kyseiset herrat, eli Murray Rothbard, David Friedman sekä Hans-Hermann Hoppe.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kirja-arvostelu: The Mystery of Banking

Rothabardin kirjoittama kirja The Mystery of Banking käsittelee puhtaasti pankkitoimintaa(jo nimestä päätellen) ja jättää mm. taloyssyklit kokonaan sivuun. Olin hieman yllättynyt tästä, sillä odotin kirjan sisältävän edes jonkinlaista keskustelua asiasta. Kirjan alkuosa käsittelee pankkitoiminnan talousteoriaa vapailla markkinoilla(free banking), valtion sääntelemänä(fractional reserve banking ja keskuspankki) sekä lopuksi kertoo lyhyesti Britannian sekä Yhdysvaltain pankkijärjestelmien historiasta. Viimeiseksi lisäkappaleeksi on lisätty Rothbardin myöhemmin kirjoittama essee Skotlannin free banking-historiasta.

Rohtbard aloittaa kirjan samalla tavalla kuin Mitä valtio on tehnyt rahallemme?, eli puhumalla rahasta, sen alkuperästä ja mikrotaloustieteestä. Teoria on kohtalaisen samanlaista molemmissa kirjoissa, tällä kertaa Rothbardilla vain on apunaan enemmän kuvaajia sekä hieman matematiikkaa. Hän ei kuitenkaan puutu kaikkein teknisimpään hyödykerahan(esimerkiksi kullan) kritiikkiin, vaan vastaa ainoastaan "rahamäärän kasvun on oltava sama talouskasvun kanssa"-tyylisiin perusväittämiin. Sykliteoriasta kerrotaan ainoastaan vättämättömimmät perusteet, eli rahamäärän kasvu johtaa virheinvestointeihin. Tältä pohjalta kirja siirtyy pankkitoiminnan teoriaan, ja esittää free bankingin olevan varsin vakaa talousjärjestelmä sekä toimivan käytännössä täysreservisen pankkijärjestelmän tavoin. Tämä poikkeaa mielestäni Rothbardin myöhemmistä mielipiteistä, sillä hän on jäänyt ihmisten mieliin pääosin täysreservisen pankkijärjestelmän kannattajana.

Fractional reserve banking antaa pankeille oikeuden "luoda" rahaa laskemalla liikkeelle enemmän "demand deposit"/pankkitositteita mitä niitä vasten on talletettu kultaa pankin holveihin. 1800-luvun Yhdysvalloissa ja Britanniassa pankeilla oli usein valtion myöntämä etuoikeus kieltäytyä antamasta kultaa sen omistajille, kun pankkien huijaus paljastui ja ihmiset tulivat massoina vaatimaan kultaansa takaisin. Tällä oli inflatorinen vaikutus, mikä oli syynä silloin vallinneisiin taloussykleihin. Free bankingissa pankeilla ei ollut oikeutta pidättäytyä antamasta kultaa, ja huijauksesta joutui suoraan konkurssiin. Näin kävi 1800-luvulla aina kun pankit eivät saaneet lobattua erityisoikeutta kullan pitämiseen pankkikriisin yhteydessä. 1900-luvulla kun länsimaat luopuivat kultakannasta, FRB ei kadonnut mihinkään vaan kulta korvattiin fiat-rahalla. Mielestäni Rothbard selitti FRB:n toiminnan välillä hieman oudosti, mutta vika saattoi olla itsessäni. (Nykyään FRB luo rahaa myöntämällä uusia lainoja yksityisten talletusten pohjalta.)

Suurin osa historiaosuudesta käytetään Yhdysvaltain kuvaamiseen, mutta myös Britannialle ja Skotlannille uhrataan aikaa. Aluksi Rothbard ylistää Lawrence H. Whiten artikkelia Skotlannin free banking-järjestelmästä, mutta myöhemmin lisätyssä esseessä hän haukkuu sen lyttyyn. Tämä on kirjan huono puoli, sillä Skotlanti oli kirjan ainoa esimerkki free banking-järjestelmästä, eikä se sisällä Rothbardin kritiikin jälkeen yhtään toimivaa esimerkkiä. Käsittääkseni White kirjoitti vastauksen Rothbardille, mutta onneksi lähempänäkin on ollut toimivaa free bankingiä. The Mystery of Banking muistuttaa loppujen lopuksi varsin paljon jo mainittua Mitä valtio on tehnyt rahallemme?-kirjaa. Molemmat etenevät ensin teoriasta historiaan, ja käsittelevät melko samanlaisia aiheita. Pienistä puutteista huolimatta kirja on ihan pätevä teos. Kirjoitushetkellä hinta on $18.00 Mises Instituten kaupassa, enkä löytänyt sitä suomalaisista nettikirjakaupoista. 298 sivua, arvosana 7/10.

torstai 9. helmikuuta 2012

ACTA, SOPA - mitä ne vihjaavat

Tältä näytti USA:n toivelista ACTA-neuvotteluissa vuonna 2009:
  • Tekijänoikeusrikkomuksissa otetaan kaikissa ACTA-maissa käyttöön amerikkalaistyyppiset rangaistuskorvaukset, jotka eivät perustu aiheutettuun vahinkoon vaan haluttuun pelotevaikutukseen.
  • Palveluntarjoajat tehdään vastuullisiksi asiakkaidensa tekijänoikeusrikkomuksista. He vapautuvat vastuusta vain sisällyttämällä asiakassopimuksiinsa tekijänoikeusrikollisuutta aktiivisesti torjuvia ehtoja kuten kolmesta poikki -tyyppisen rangaistusjärjestelmän, johon asiakkaiden on puolestaan suostuttava, jotta he saisivat nettiliittymän. Näin Hollywood, RIAA ja IFPI saavat haluamansa pelotus- ja rangaistuskoneiston ilman, että kansalliset parlamentit tai EU-parlamentti joutuvat tai pääsevät säätämään siitä lailla. Yksityisesti pyöritetystä poliisi- ja rangaistuskoneistosta puuttuvat sopivasti myös kaikki puolueettomaan oikeuskäsittelyyn ja syytetyn oikeusturvaan liittyvät hidasteet.
  • Kaikki ACTA-maat ottavat käyttöön DMCA (Digital Millennium Copyright Act) -tyyppisen järjestelmän, jonka avulla tekijänoikeuksien omistajat voivat vaatia palveluntarjoajia poistamaan tekijänoikeuksiaan loukkaavan materiaalin eri sivustoilta ja palveluista. Järjestelmä soveltuu hyvin myös sivustojen sensurointiin perusteettomilla tai kiistanalaisilla vaatimuksilla.
  • DRM-suojausten kiertäminen kriminalisoidaan siellä, missä se on vielä sallittua, ja suojausten kiertoa auttavien laitteiden valmistus ja myynti kriminalisoidaan. Laitevalmistajilta ei vaadita minkäänlaista yhteensopivuutta eri DRM-järjestelmien välillä.
  • Tullivirkailijoille annetaan valtuudet etsiä tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia matkustajien mp3-soittimista, kännyköistä ja kannettavista tietokoneista. 
 Kyseinen lista saatiin selville ainoastaan Wikileaksin kautta, mikä kertoo jotain sopimuksen ja siihen liittyvien kysymysten avoimuudesta. Sopimus on nykymuodossaan heikompi, mutta se ei ole pointti. Nuo toiveet ovat tulleet Jenkkilän suurten viihdekompleksien hillomiehiltä, ja niitä ollaan valmiita lobbaamaan jatkossakin kunnes tavoitteet saadaan täytäntöön. Kyseinen lista on sitä paitsi vain neuvotteluita varten - kukaan meistä ei tiedä millaiset lopputavoitteet näillä tahoilla ovat. SOPA-lainsäädäntö kaatui ainoastaan Wikipedian herättämän protestiaallon myötä, joten tahto kopiointimonopolin säilyttämiseen on kova.


Jos tämä on kulttuurin hinta, kansalaisia valvova poliisivaltio, niin olen valmis vaikka tällä sekunnilla laittamaan jokaisen lempibändini muusikot kortistoon. Sama pätee koko viihdeteollisuuteen. Jos he eivät osaa sopeutua tai se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, niin en todellakaan aio ryhtyä maksamaan siitä sananvapaudella ja ihmisoikeuksilla. 'Kitarat polttopuiksi' on parempi vaihtoehto kuin ihmisten netinkäytön valvonta.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Vähän Kokoomuksesta, Kataisesta ja muusta

Olen laiska kommentoimaan ajankohtaisia asioita. SOPA-jupakka meni jo ja minulla on siihen sekä ACTA:an liittyvä kirjoitus vasta reservissä odottamassa. Tämän kerran päätin kuitenkin takoa kun rauta on vielä edes vähän kuumaa.

Talouselämässä annettiin varsin ylistäviä lauseita Kataisen johdosta Kokoomuksessa. Häntä verrataan Juho Paasikiveen Kokoomuksen suurmiehenä, joka on nostanut puolueensa ensimmäistä kertaa suurimmaksi ja joka pitää hallussaan sekä presidentin että pääministerin virkaa. Tämä on kuitenkin tullut kovalla hinnalla.

Katainen on menestyksestään paljon velkaa Niinistölle, mutta ei niin paljon kuin mitä Niinistö on Kataiselle. Katainen on piiskannut puolueensa keskustalaiseksi puolueeksi, ja häivyttänyt oikeistolaiset painotukset marginaaliin.

Ilman kokoomuksen muodonmuutosta ideologisesta puolueesta vaaliorganisaatioksi Niinistö tuskin voisi odottaa pääsevänsä Suomen valtioprotokollan ykköstehtävään. Katainen muistuttaa Paasikiveä siinä, että molemmat ovat realisteja. Paasikivi oli ulkopolitiikan myöntyväisyysmies ja ”tosiasioiden tunnustaja”. Katainen on poliittisen valtapelin realisti. Hän kokosi hallituksen, jossa kokoomus myöntyi pitkälle meneviin poliittisiin kompromisseihin saadakseen vasemmistopuolueet mukaan ministeristöönsä.
Kokoomus edusti 1900-luvulla Suomen kansallismielistä osaa, ja 90-luvulta eteenpäin taloudellista liberalismia. Kataisen johdolla noista molemmista on luovuttu, jotta päästäisiin suurimmaksi puolueeksi. Tästä kertovat paljon Kokoomuksen Toivotalkoot ym. vaalimainokset sekä nykyinen vasemmistolainen hallitusohjelma. Niinistökin piti savustaa ulos Kokoomuksen ytimestä 2007 vaalivoiton jälkeen, eikä spekuloitua hallituspaikkaa kuulunut. Viime vaaleissa Niinistö ei enää Kataisen mukaan lähtenyt, mutta suostui kuitenkin presidentinvaaleihin. Pakko kuitenkin kysyä, mitä ihmeen hyötyä on olla suurin puolue ja vallankahvassa, jos on luopunut alkuperäisestä ideologiasta siinä sivussa?

Mielestäni on varsin erikoista millä tavalla Kokoomus on luopunut täysin sisäpoliittisista ajatuksistaan ja sen sijaan lyönyt kaikki voimavaransa ajaakseen ulkopoliittista eurofiliaansa. Jee, ollaan pääministereitä ja presidenttejä, mutta silti valtio velkaantuu lähes kymmenen miljardin vuosivauhtia. Kokoomus ja demarit ajavat talouskriisin aikana vasemmistolaisempaa politiikkaa mitä Keskusta ja demarit nousukaudella. Eihän tämän näin pitänyt mennä?

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Itävaltalaisen rahateorian eri osa-alueet

Monesti rahateoriasta keskustellessa tuntuvat varsin olennaiset ja tärkeät asiat menevän ristiin itävaltalaisessa teoriassa. Pieni selkeytys on siis tarpeen. Itävaltalainen rahateoria voidaan jakaa kolmeen (3) osa-alueeseen:

Taloussykliteoria. Itävaltalaisen taloussykliteorian (Austrian Business Cycle Theory, ABCT) mukaan suuri osa taloussykleistä aiheutuu rahamäärän muutoksen tuomista hintavääristymistä. Jos keskupankki laskee liikkeelle lisää rahaa pankkijärjestelmään, pankit lainaavat ne yrityksille ja tämä saa yrittäjät luulemaan uusien investointien olevan kannattavampia mitä aiemmin. Lisääntynyt investoiminen saa tuotantopanosten(työvoima, raaka-aineet) hinnat nousemaan, ja inflaatio paljastaa investointien olleen virheellisiä, mikä johtaa kuplan puhkeamiseen. Teorian yksityiskohdat eroavat eri versioissa, mutta ytimenä on keskuspankin luoman rahan ja luoton merkitys talouskuplien syntymisessä. Post-keynesiläiset ovat esittäneet samansuuntaisia ajatuksia, tosin vuosikymmeniä itävaltalaisten jälkeen.

Pankkiteoria. Valtaosa itävaltalaisista tuomitsee sekä keskuspankin että osittaiskassavaranto/vähimmäisvarantojärjestelmäisen pankkitoiminnan, eli fractional reserve bankingin (FRB). Molempia pidetään osasyyllisinä niin inflaatioon kuin taloussykleihin, ja lisäksi rothbardilaiset luonnonoikeusteoreetikot pitävät FRB:tä petoksena(rahojen luvataan olevan nostettavissa välittömästi, mutta osittaisten reservien vuoksi vain reservivaatimusprosentin mukainen määrä tallettajista pystyy tekemään tämän) ja siksi epäeettisenä. Ratkaisuna esitetään joko free bankingia tai minarkiassa määrättyä 100% reservivaatimusta, mutta molempien argumentoidaan tuovan sama lopputulos. Osittaisreservejä on vastustanut itävaltalaisten lisäksi 1900-luvun alussa ja puolivälissä joukko valtavirran taloustieteilijöitä, ja viime aikoina ainakin Suomessa talousdemokraatit sekä Zeitgeist-liike ovat "heränneet" osittaisreservien olemassaoloon. Kyseiset tahot markkinoivat asiaa "rahan valheena", mutta en tiedä ovatko talousdemokraatit nukkuneet aikoinaaan koulussa, sillä koko järjestelmän olemassaolo kuvattiin ja kerrottiin yhteiskuntaopin tunneilla varsin tarkasti sekä peruskoulussa että lukiossa, ja järjestelmästä puhuminen on varsin tavallista yliopistotason taloustieteessäkin. Kyse ei ole siitä etteivätkö ihmiset tiedä FRB:stä, sitä vain ei pidetä ongelmana.

Rahateoria, eli vaihdonväline. Itävaltalaiset eivät pidä nykyisestä fiat-paperirahasta. Syynä ovat inflaatio, ABCT ja valtion velkaantuminen.  Vaihtoehdoksi ehdotetaan yleensä joko kultakantaan sidottua fiat-rahaa tai legal tender-lakien poistamista, mikä tarkoittaisi vapautta käyttää rahana mitä tahansa eli vaikka Ruotsin kruunuja, kultaa tai luomumaitoa. Yleensä itävaltalaiset kannattavat legal tenderin poistamista, mutta pitävät kultakanta-fiatia taloustieteellisesti nykyjärjestelmää parempana.

Nämä ovat itävaltalaisen rahateorian kolme eri osa-aluetta. Lisäksi löytyy vielä liuta pienempiä alaosa-alueita, kuten pääoma-, korko- ym. teoriat sykliteoriassa. Jokainen näistä kolmesta sisältää myös taloustieteellisen puolen lisäksi historiallisen ja filosofisen kannan sekä tutkimuksen. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että jokainen osa-alue voi toimia erikseen. Esim. 1900-luvun alussa taloustieteilijät kannattivat 100% reservejä pankkijärjestelmään mutta kannattivat fiat-paperia, Milton Friedman 2000-luvulla piti ABCT:tä roskana mutta siirtyi vastustamaan Fediä ja kannattamaan free bankingia, sekä ABCT:tä voidaan soveltaa taloustieteeseen vaikkei kannataisikaan kultakantaa tai vapaita valuuttoja. Kaikkein tärkeintä on ehkä kuitenkin, että itävaltalainen rahateoria voidaan soveltaa myös sosiaalivaltioon. Tämä tarkoittaisi käytännössä piiloverotuksesta eli inflaatiosta ja velkaantumisesta siirtymistä rehellisempään suoraan verotukseen, mikä pienentäisi valtion törsäysmahdollisuuksia.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ilman musiikkia vai ilman poliisivaltiota

Oletetaan kaksi vaihtoehtoa. Maailma A:ssa uuden musiikin, elokuvien ja sarjojen valmistus on lopetettu, mutta kaikki vanha tuotanto on edelleen saatavilla ja laillisesti ladattavissa internetistä. Maailma A:ssa sananvapaus  toteutuu hyvin, eikä toisinajattelijoiden sekä opposition edustajien tarvitse pelätä mielipiteidensä ilmaisun puolesta. Internetin myötä tieto ja informaatio leviävät erittäin nopeasti, ja länsimainen ihanne ilmaisunvapaudesta on täysin turvassa. Paperi- ja televisiomedialla ei ole monopolia tiedonvälittämisessä, kun jokainen yksityishenkilö voi halutessaan perustaa nettiin kilpailijan. Musiikissa kuitenkin joutuu turvautumaan vanhaan tuotantoon.

Maailma B:ssä uuden musiikin, elokuvien ja sarjojen valmistusta taas ei ole lopetettu. Niiden valmistajat rahoittavat uuden tuotannon 1900-luvulle tyypillisesti kappalemyynnillä, esimerkiksi myymällä mp3:sia netistä tai ihan fyysisiä levyjä lähikaupassa. Vaikka tuotanto jatkuu, ihmisillä ei ole sen enempää rahaa kuin ennenkään, ja he pääsevät nauttimaan uudesta tuotannosta vain sen verran mitä lompakko sallii. Kellään tavallisella ihmisellä ei ole niin paljoa varaa, että pääsisi kuulemaan kaikkea maailman musiikkia tai katsomaan kaikkia elokuvia sekä saroja.



Maailma B:ssä valmistajien tulot on varmistettu poliisivaltiolla, joka tarkkailee 24/7 jokaisen kansalaisen internetinkäyttöä reaaliaikaisesti ja kaikki informaatio tallennetaan. Internet-piratismin torjuminen on yksinkertaisesti mahdotonta millään muulla keinolla. Työmäärän suuruuden vuoksi valtio on joutunut perustamaan oman virastonsa tätä varten, ja se työllistää huomattavan määrän ihmisiä. Tämän lisäksi valtiolla on oikeus sensuroida mikä tahansa internetsivu välittömästi viraston sekä tekijänoikeuksien haltijoiden pyynnöstä ilman perusteita ja tuomita rikolliset suuriin sakkoihin sekä vankilaan. Koska teknologia on tehnyt muistitikuilla, CD-levyillä ja ulkoisilla kovalevyillä suoritettavasta kopioimisesta erittäin helppoa, valtiolla sekä sen edustajilla on oikeus takavarikoida, tarkastaa ja hävittää mikä tahansa kyseinen laite ilman perusteita.

Maailma B:ssä jokainen piratismiin syyllistynyt voidaan tuomita kansainvälisten sopimusten pohjalta tehtyjen lakien mukaan satojen tuhansien eurojen sakkoihin. Onnekkaimmat rikolliset selviävät pelkällä uhkauskirjeellä ja muutaman tuhannen euron suojelumaksulla. Tällainen rikos saattaa olla langattoman verkon auki pitäminen niin, että joku ulkopuolinen pääsee käyttämään DC++:saa siinä kymmenen minuutin ajan. Tämän lisäksi sopimuksiin kuuluvat samanlaiset järjestelmät mm. vaatteiden ja siemenviljan osalta. Koska jokaisessa valtionvirastossa tapahtuu vallan väärinkäytöksiä, eikä mediaa kiinnosta, lakien tulkinta on äärimmäisen laaja ja valituskynnys uhrille on kallis sekä erittäin työläs, voidaan käytännössä kuka vain tuomita suuriin sakkoihin tai vankilaan, mukaanlukien opposition edustajat ja toisinajattelijat. Jotta netin ulkopuolinen piratismi saataisiin kuriin, viraston edustajat panostavat massavakoiluun kohdistuvaan teknologiaan, kuten sirujen asentamiseen kansalaisiin tulevaisuudessa. Puhelimien avulla ihmisten liikkeet tiedetään kumminkin jo, ja sama pätee autoihin.


Kumpaa ilman sinä haluaisit elää? Ilman poliisivaltiota vai ilman musiikkia?

maanantai 30. tammikuuta 2012

Takkiraudan väärät oletukset

Takkirauta julkaisi vasta kirjoituksen, joka käsittelee hänen paljon hehkuttamaansa säätöteoriaa(control theory). Esitin hänelle kommenttiosiossa muutaman kysymyksen kirjoituksessa sekä kommenteissa viliseviin oletuksiin ja väittämiin, ja sain kuin sainkin niihin ihan pätevät vastaukset. Ne eivät täysin tyydyttäneet minua, joten esitän muutaman sanasen. En kritisoi tässä tekstissä ollenkaan säätöteorian soveltamista taloustieteeseen, Takkiraudan historiankäsitystä "uusliberalismista" tai keynesiläistä talousteoriaa. Sen sijaan haluan puuttua etenkin Takkiraudan käsitykseen itävaltalaisesta taloustieteestä. Vastaus toiseen kysymykseeni kuvaa Takkiraudan virhekäsitystä itävaltalaisen taloustieteen sovelluksesta käytännön politiikassa:

B) Miksi rinnastat itävaltalaisen talustieteen valtavirtataloustieteeseen?

Takkirauta: Siksi, että itävaltalaisella taloustieteellä on suhteettoman suuri painoarvo sen todelliseen kannatukseen nähden päättäjien keskuudessa.


Päättäjät eivät kannata itävaltalaista taloustiedettä. Itävaltalaiset inhoavat Reagania ja Friedmania(omasta mielestäni perusteettomasti jälkimmäistä kohtaan), joiden politiikka oli enemmän soveltamisen alla. Jos itävaltalaista taloustiedettä olisi sovellettu ollenkaan, Mises Instituutti hyppisi riemusta paraikaa. Etenkin ABCT on ignorattu täysin politiikkojen ja valtavirran toimesta.

Mutta huonokin mallinnus on parempi kuin kaiken mallinnuksen heittäminen romukoppaan ja toimiminen täysin ideologia- tai voodoo-pohjalta. Itävaltalaista taloustiedettä ei turhaan kutsuta "voodoo-ekonomiaksi", sillä se ei pohjaudu millekään konkreettisille tosiasioille eikä kokemukselle.

"Voodoo economics" oli George Bush vanhemman(republikaani) keksimä termi Reaganin supply side-taloustieteelle, eikä sitä ole ikinä käytetty kuvaamaan itävaltalaista taloustiedettä.

On totta, että perinteinen taloustiede on kohdannut ongelmia. Mutta Friedmanin, Reaganin ja Chicagon poikien uusliberalistinen taloustiede on kohdannut vielä pahempia ongelmia - ja aikaansaanut katastrofin joka ainoassa paikassa, jossa sitä on sovellettu käytäntöön.

Friedman, Reagan ja "Chigagon pojat" eivät olleet itävaltalaisia vaan supply side-taloustieteilijöitä, monetaristeja sekä muita valtavirran taloustieteilijöitä. Vaikka analyysi "uusliberaalin" politiikan vaikutuksista oletettaisiin oikeaksi, tämä on aivan selvää valehtelua tai sitten Takkirauta ei ymmärrä itävaltalaisen koulukunnan sekä valtavirran taloustieteen eroista yhtään mitään.

Uusliberalistinen taloustiede on ajanut todella pahasti karille. Tulokset eivät kertakaikkiaan ole olleet luvattuja, vaan se on varma tie plutokratiaan. Kun pääomatulojen ja rikkaiden verotus on kevyttä, johtaa se keinotteluun investointien sijaan, talouden ylikuumenemiseen, oskillaatioihin - ja lopulta katastrofeihin.

Vetämällä ensin aasinsillan itävaltalaisten ja supply side-taloustieteen välille, Takkirauta vetää aasinsillan supply side-taloustieteen ja uusliberalismin välille, josta hän vetää lopuksi aasinsillan uusliberalismin ja "tulosten", eli viime vuosikymmenten historian välille. Tämä on puhdasta valehtelua itävaltalaisesta koulukunnasta, tai sitten Takkirauta ei ymmärrä itävaltalaisesta koulukunnasta mitään. Voisin itse samanlaisella päättelyketjulla saada Takkiraudasta rasistisen kommunistin.

Tiedämme nyt paljon enemmän kuin itävaltalaiset taloustieteilijät vaikuttivat ja kun voodoo-ekonomia esiteltiin.

Itävaltalaiset vaikuttivat valtavirtataloustieteeseen viimeksi 1900-luvun alkupuolella tuoden mm. rajahyödyn ja talouslaskun ongelman taloustieteeseen, eikä itävaltalaisten selittämää markkinataloutta ole sovellettu puhtaana missään. Takkirauta yhdistää taas itävaltalaisuuden väärin supply side-taloustieteeseen ja monetarismiin.

Kommentti: Itävaltainen taloustiede sen sijaan kutsuu lähestymistapaansa prakseologiaksi (ihmisen toiminnan logiikaksi).

Takkiraudan vastaus: Ikävä kyllä ihminen ei kertakaikkiaan toimi sillä tavoin kuin mitä itävaltalaiset esittävät. Tähän mennessä kaikkein paras esitys ihmisen käyttäytymisestä ja psykologiasta tulee norjalaisamerikkalaiselta Thorstein Vebleniltä. Ihminen ei ole rationaalinen eikä järkevä olento eikä ajattele omaa intressiään - vain syvästä autismista kärsivät ovat sellaisia.


Tämä kappale osoittaa että Takkirauta ei tiedä itävaltalaisesta taloustieteestä juuri mitään. Itävaltalainen "ihminen toimii"-aksiooma luo pohjan, jonka päälle rakennetaan loogisella päättelyllä mikroteoria. Oli metodin järkevyydestä mitä mieltä hyvänsä, tämän aksiooman päälle rakennettu mikroteoria on pääpiirteittäin yhtenäinen niin valtavirran kuin keynesiläisen mikroteorian kanssa. Takkirauta ymmärtää aksiooman joko väärin, ei tiedä siitä mitään tai sitten ei tunne valtavirran mikroteoriaa.

Inflaatio on keino alentaa palkkoja ja palkkakustannuksia tuhoamatta yhteiskuntaa ja aiheuttamatta massatyöttömyyttä. Milton Friedman sai talous-nobelinsa juuri NAIRU-käsitteen keksimisestä ja mallintamisesta.

Mielenkiintoista, että tässä kohti Takkirauta ei totea Friedmanin olevan itävaltalainen. Voi myös olla, että Takkirauta ei tiedä että NAIRU:n kaltaiset teoriat eivät kuulu itävaltalaiseen koulukuntaan.

Ruukinmatruuna käytti aikoinaan termodynamiikkaa talouden mallinnuksessa. Kävi ilmi, että ruukinmatruuna ei ole ainoa, joka niin on tehnyt - ja toiset ovat havainneet täsmälleen saman ilmiön; Wikipediasta löytyi hakusana Thermoeconomics.

Wikipedian mukaan thermoeconomics on heterodoksinen taloustieteen koulukunta, aivan kuten itävaltalainen taloustiedekin, ja vaikuttaa jopa itävaltalaista reilusti pienemmältä. Tämä ei mielestäni osoita mitenkään, että taloustieteilijät olisivat "ymmärtäneet" säätöteorian merkittävyyden taloustieteessä.

Takkiraudan väittämät säätöteorian soveltamisesta ovat paikoin ristiriitaisia, välillä hän sanoo sen kuuluvan taloustieteeseen ja välillä ei. Takkiraudan mukaan mm. Robert Lucas olisi ollut ensimmäisiä säätöteorian merkityksen ymmärtäjiä, mutta itse en ole löytänyt tai kuullut mitään sen kaltaista Lucasilta, joka on ensisijaisesti tunnettu rationaalisten odotusten tuomisesta valtavirtataloustieteeseen. Jos Lucas toi säätöteorian taloustieteeseen, hän osasi tehdä sen todella salassa. Takkiraudan antama linkin sisältö oli myös mitä oli, sillä suurin osa suorasta säätöteorian soveltamisesta taloustieteeseen on ajallisesti hajanaista ja sitä on varsin vähän verrattuna Takkiraudan viittaamaan "mullistavan sovelluksen" määrään. Kyseinen linkki oli vastaus kysymykseeni ketkä taloustieteilijät käyttävät prosessitekniikan termistöä, ja linkistä päätellen ei juuri kukaan. Takkiraudan vastaus kysymykseeni positiivisesta takaisinkytkennästä oli kuitenkin taattua Ironmistress-tasoa:

G) Ketkä taloustieteilijät ovat todenneet, että talouskasvu luo talouteen positiivisen takaisinkytkennän?

Takkirauta: Kyseessä on truismi. Ks. Wikipedia-artikkeli aiheesta.


Olen varsin avomielinen eri talousteorioiden suhteen. Takkiraudan hehkuttama säätöteoria saattaa toimia, en osaa sanoa sitä sillä en ole perehtynyt koko asiaan tarkemmin. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että se ei ole niin laajasti sovellettuna taloustieteessä mitä Takkirauta antaa ymmärtää. Kuitenkin, kaikista naurettavinta  on Takkiraudan yritys tyrmätä itävaltalainen taloustiede julistamalla se yksinkertaisesti epätieteellisiksi. Itävaltalaiset ovat kirjoittaneet laajasti matematiikan ja empirismin käyttämisen olevan hyödytöntä taloustieteissä, eikä tuota kritiikkiä kumota vastaamalla suoraan "olette epätieteellisiä". Se vaatii filosofista keskustelua metodologiasta sekä epistemologiasta. Käsittääkseni Takkirauta on perehtynyt filosofiaan, joten en ymmärrä miksei hän sitä tee. Hän ei joko ymmärrä itävaltalaista kritiikkiä luonnontieteiden metodologian soveltamisesta taloustieteeseen, ei ole siitä tietoinen tai hän ei jostain syystä halua tehdä sitä. Itselläni ei riitä perehtyneisyys väitellä prakseologian puolesta tai vastaan, ja epäilen ettei sitä löydy tällä hetkellä keltään suomalaiselta. Tosin tietomäärä Suomen itävaltalaisilla kasvaa koko ajan.

EDIT Lisäys: on joko seinähullu tai itävaltalainen taloustieteilijä. He eivät osaa matematiikkaa, halveksivat sitä eivätkä ymmärrä käsitettä "derivaatta" eivätkä "Cauchyn väliarvolause". 

Tässä Takkirauta on yksinkertaisesti väärässä. Murray Rothbard suoritti ainakin kandin matematiikasta sekä taloustieteestä ja jatkoi taloustieteiden opiskelua tohtorin tasolle asti. Ludwig von Misesin veli oli tunnettu matemaatikko ja hyvin moni moderni itävaltalainen on suorittanut tohtorin paperit taloustieteestä ja pitää professorin virkaa, mikä vaatii erittäin paljon derivointia ja matematiikkaa. Itävaltalaisten kritisointi ad hominemilla ei kumoa itävaltalaisten väitteitä, vaan vaatii metodologista ja epistemologista kritiikkiä.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sinivasemmisto vastaan Vihervasemmisto

 Paradoksaalisesti Suomessa "virallisen" vasemmiston kovin vastustaja ei löydy vapaasta markkinataloudesta, vaan "epävirallisesta" kaappivasemmistosta. Tätä tilannetta on vaikea uskoa, sillä se tuntuu jo lähtökohtaisesti aivan hullunkuriselta. Miksi vasemmistolaiset haluaisivat taistella keskenään? "Virallista" vasenta laitaa kutsutaan nykypäivänä vihervasemmistoksi, punavihreydeksi ja arvoliberaaliksi vasemmistoksi. Viimeinen eli "arvoliberaali" antaa jo paljon vihjeitä tästä vasemmiston kahtiajaosta sekä riitaantumisesta. "Epävirallista" vasemmistoa kutsutaan Suomessa kuitenkin konservatismiksi ja... Äärioikeistolaisuudeksi. Kuitenkin molempien vasemmistojen kannattama talouspolitiikka on lähes identtistä(Persut ja Persunuoret). Miksi vihervasemmisto sitten hyökkää niin voimakkaasti sinivasemmistoa vastaan, jos he kannattavat samanlaista talouspolitiikkaa? En tiedä syytä tähän, mutta arvelisin arvoihin liittyvien kysymysten olevan selvästi tärkeämpiä ihmisille mitä talous. Tästä syystä Vasemmistoliitto on ottanut ideologisen toverinsa Perussuomalaiset ykkösvihollisekseen, vaikka samassa hallituksessa he todennäköisesti pääsisivät rakentamaan unelmiensa työläisten talousparatiisia.

 Sen sijaan että vasemmistolaiset tekisivät yhteistyötä, he ovat päättäneet taistella verissäpäin sellaisista asioista kuin maahanmuutosta ja ihmisten avioitumisesta. Tilanne ei ole sinänsä uusi, sillä 30-luvun Saksassa natsit ja kommunistit olivat pahimpia verivihollisia. Syy? Sama kohderyhmä. Talouslinjaukset olisivat varsin yhtenäiset, ja puolueet kilpailivat työläisten äänistä mm. arvokysymyksillä. Nykytilanne on laimenettu versio noista ajoista, sillä kumpikaan osapuoli ei halua uunittaa juutalaisia tai kansallistaa kaikkea yksityisomaisuutta. Liberaalien tilanne on ollut samanlainen vuodesta toiseen - pyöritellä hämmentyneenä päätään katsellessaan tätä taistelua.

Etenkin Hommaforumin antikommunistinen retoriikka yhdistettynä Arhinmäen talouspolitiikan ylistämiseen on aiheuttanut vuorotellen naurunpuuskia sekä päänsärkyä. Muutamasta liberaalista huolimatta Hommaforum koostuu juuri Perussuomalaisten kohderyhmästä, kansallisvasemmistolaisista. Kaikista sekopäisintä tässä tilanteessa on, että kansallisvasemmistolaiset eivät itse suostu myöntämään tai ymmärtämään sitä. Tässä hommalaisten omia aatoksia, mutta etenkin blogiemäntä Takkiraudan reagointi aiheutti minussa hervotonta naurua. Aateveljen yritettyä valistaa blogiemäntää hänen sinivasemmistolaisuudestaan antoi Takkirauta bannia "henkilökohtaisiin syihin" vedoten. No, ainakin sekä viher- että sinivasemmistolla on yhteinen vihollinen tarkasti tiedossa, vaikka liittoutumista tuskin tulee näköpiiriin.

Sinivasemmistosta olen onnistunut löytämään vain yhden hyvän puolen, ja se on EU:n vastustaminen. Sekään ei oikeastaan ole yhteinen asia, sillä persut vastustavat EU:n liittovaltiokehitystä siitä ainoasta hyvästä syystä, budjettikurista, jonka pystyn Euroopan valtiosta löytämään. Vaikka Hommassa pesii kaikenmaailman perusvasemmistolaisuuden lisäksi pienehköjä ääri-ilmiöitä ja olenpa törmännyt ihan oikeaan natsiinkin siellä, niin poliisin mielestä Homma on rauhallinen paikka.
Tämän foorumin paheksunta on tuskin koskaan perustunut poliisin rikosilmoitusjärjestelmän ilmoituksiin, vaan yleisesti siihen tietoon, että tämä on avoimesti maahanmuuttokriittinen foorumi. Pelkästään jo tämä tieto on herättänyt suvaitsemattomuutta foorumianne kohtaan. Toki viestien seassa on ollut myös aivopieruja, mutta vaikka kuinka tuntisi itsensä pahoinvoivaksi ja ahdistuneeksi foorumin sisällöstä, ei se oikeuta puuttumaan teidän sananvapauteenne, niin kauan kuin se pysyy lain puitteissa.

Tämä Hommaforumin näkymättömyys poliisin tietojärjestelmissä kertoo siitä, että palstanne on hyvin moderoitu ja keskustelijat pysyvät yleensä ruodussa. Etenkin kun keskustelun aiheet ovat yleensä suuria tunteita herättäviä asioita. Oli mielipiteistänne mitä mieltä tahansa, niin yhtä hyvin toimivaan keskustelufoorumiin monilla muilla vastaavilla palveluilla on vielä matkaa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Google vakoilee lisää käyttäjiään


Googlella on alkanut nousta ns. neste päähän ja ihmisistä on heidän mukaansa kerättävä talteen kaikki mitä irti saadaan.
The Web giant announced Tuesday that it plans to follow the activities of users across nearly all of its ubiquitous sites, including YouTube, Gmail and its leading search engine. Google has already been collecting some of this information. But for the first time, it is combining data across its Web sites to stitch together a fuller portrait of users.
Olen jostain syystä varsin immuuni valtion rahallisille typeryyksille, kuten miljardien syytämiselle Kreikkaan, mutta sananvapauteen ja nettiin liittyvät asiat nostavat verenpainetta sitten oikein urakalla.
Google can collect information about users when they activate an Android mobile phone, sign into their accounts online or enter search terms. It can also store cookies on people’s computers to see which Web sites they visit or use its popular maps program to estimate their location.
Niin, on varmaan pirun siistiä kun Google kerää talteen kovalevyille missä kuljet ja mihin aikaan? No, onneksi saamme varsin mahtavat perustelut tälle idiotismille:
Why is Google doing this?: Google says it will be able to do a lot more “cool things” when it combines information across products. There’s “so much more that Google can do to help you” if you share your information with them.
Give me an example.: From Whitten’s blog post: Google will be able to “provide reminders that you’re going to be late for a meeting based on your location, your calendar and an understanding of what traffic is like that day.”
 DDR:kin pystyi tekemään "siistejä juttuja" kansalaisilleen kun se keräsi heistä tietoja. Mutta niinhän ei nykyisin tehdä? Ei Suomessa ole sensuuria! No, vasta valtio pakotti Elisan sensuroimaan The Pirate Bayn, ja poliisin sensuurioikeuksia oltaisiin innolla laajentamassa.
Lain toteuttaneen SDP:n viestintäministeri Susanna Huovisen mielestä "Lapsiporno ei kuulu sananvapauteen" ja hän vakuutti, että estolistat koskevat "vain ja ainoastaan lapsipornoa".
Mutta...
Hänen puoluetoverinsa Matti Ahde on kuitenkin ehdottanut myös nettipokerin sensurointia. SDP on myös vaatinut poliisien soluttautumista nettiyhteisöihin. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan "Syrjintään puuttuminen edellyttää tuntuvia keinoja. Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa. Muun muassa nettirasismiin tulisi puuttua kovalla kädellä.”
En luota tippaakaan julkiseen valtaan, enkä halua antaa sille mitään välineitä tai keinoja kansalaisten vapana viestinnän ja sananvapauden rajoittamiseen. Michael Hallila kirjoitti varsin hyvin rapakon takana vasta vallinneesta SOPA-lain luomasta kohusta. Suosittelen myös Piraattipuolueen ja Samuli Pahalahden aktiivista seuraamista, jos haluaa pysyä kärryillä länsimaissa etenevästä sensuurista.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Itävaltalaiset vs. muut liberaalit

 Törmäsin jonkun aikaa sitten mielenkiintoiseen, joskin viime vuoden puolella käytyyn keskusteluun Vapausfoorumilla. Vaikka viestit ovat pitkiä suosittelen ainakin itävaltalaisia lukemaan ne läpi, etenkin Sampo Syreenin kritiikin. Keskustelun aiheena oli itävaltalaiset vs. valtavirtaliberaalit ja se rönsyili varsin odotetusti, sillä debattia ei oltu rajoitettu mitenkään vaan väittelyssä puitiin sekä metodologiaa, taloussykliteoriaa että ties mitä. Kyseinen kädenvääntö liberaalien välillä ei ole mitenkään uutta, vaan sitä on käyty jo viimeiset puoli vuosisataa vaihtelevalla voimakkuudella. Itävaltalaiset eroavat jo pelkästään taloustieteessä valtavirrasta pitämällä aksioomasta johdettua logiikkaa ainoana toimivana keinona luoda taloustieteen säännöt, hyläten nykyään varsin laajasti käytetyn empirian, matematiikan ja tilastotieteen. Tämän lisäksi väittelyä käydään itse metodien lisäksi koulukuntien menetelmien luomista tuloksista, etupäässä taloussykliteorian puolelta. Näiden lisäksi olisi olemassa vielä varsin kattavasti väittelyn aihetta historiasta ja etiikasta, mutta jo taloustiede repii liberaaleja varsin kiitettävästi.


Erikoisinta tässä jaossa on, että Atlantin tuolla puolen se on onnistunut repimään libertaarit varsin tehokkaasti eri leireihin. Cato ja Mises Instituutti ovat lähes yhtä kylmissä väleissä mitä Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aikanaan, mikä on näkynyt myös Ron Paulin saamassa kaksijakoisessa vastaanotossa. Itävaltalaiset varsinkaan eivät voi väittää olevansa syyttömiä vallitsevaan jakoon. Jo Misesin tiukka metodologiansa puolustaminen löi rakoa 1900-luvulla vallinneeseen avoimeen keskusteluun, mutta viimeistään Rothbardin lanseeraama luonnonoikeusteoria ja etiikka sai itävaltalaiset eristäytymään Auburniin. On varsin ironista, että Rothbard itse haukkui randilaisuutta kultiksi, samaan aikaan kun itävaltalaiset eristäytyivät yhä voimallisemmin muusta valtavirrasta. Kaikesta Ron Paulin liberalismille tuomasta markkinoinnista huolimatta pelkään hieman, että hänen menestyksensä valaa aivan uutta itsevarmuutta kovimpiin auburnilaisiin ja rohkaisee porukkaa tiivistymään entisestään leireihinsä.

Suomen tilanne on sen sijaan varsin mielenkiintoinen. Täällä politiikka on ollut enimmäkseen "alitajuisesti" liberaalia aina 70-luvulle asti, jolloin sosiaalivaltio lähti kunnolla paisumaan. "Tietoinen" liberalismin kannatus on ollut kansanjoukoissa varsin pienehköä aina 90-luvulle sekä liberalismin parhaan ystävän, internetin, leviämiseen asti. Suomen skene alkoi kasvamaan 2000-luvulla, mutta on vieläkin varsin pieni. Tästä syystä käytännössä suurin osa aktiivisista liberaaleista on kommunikoinut keskenään netin kautta ja suurimmaksi osaksi porukka on hyvissä väleissä keskenään. Koulukuntarajat ylittäviä yhteisprojekteja on ollut useampia, kuten Vapaasana, Liberalismiwiki, Fi-lib, Liberaalit rp sekä Liberaalimafia. Meillä ei ole samanlaisia railoja liberaalien välillä mitä muualla. Olen samaa mieltä mitä Sampo, meillä on muuhun maailman nähden ainutlaatuinen mahdollisuus yrittää kuroa umpeen näitä riitoja.
"Ja siksi me juuri haluamme vääntää tämän asian selväksi,  vaikka tämä prosessi onkin molemmin puolin varsin kivulias. Kun  itävaltalainen klikki on nyt aiempaa suuremmassa roolissa suomalaisessa  libipiirissä, ja samalla paljon avoimempaa kuin ehkä vaikkapa  auburnilaisten vastaava, uskon että puhun yhteen ääneen Mikon, Tonin ja  muidenkin wanhojen valtavirtalaisten kanssa kun sanon: meillä on tässä  ihan totinen mahdollisuus vähentää sitä kuilua joka muualla on kasvanut  jo lähes ylittämättömäksi, ja sitä kautta tukea niin taloustiedettä kuin  liberaalia aatettakin. Eihän hukata sitä nahisteluun, vaan puhutaan  aiheesta, ja vaikka oltaisiinkin eri mieltä senkin jälkeen, ennemmin  frendataan lisää kavereita "toiselta puolelta" kuin unfrendataan."
Omaa mutinaa aiheesta: Mielestäni tämä kurominen tulisi aloittaa debatoimalla itävaltalaisen koulukunnan kruununjalokivestä, taloussykliteoriasta. Tähän on moniakin syitä - ensinnäkin sykliteoria ei ole niin filosofiapainotteista mitä metodologiakeskustelu vaan sitä liberaaleille rakasta taloustiedettä. Toiseksi nykyinen lama on tuonut ennennäkemätöntä boostia itävaltalaiselle koulukunnalle. Eli jos itävaltalaiset ovat väärässä, kansantajuinen sykliteoria kasvattaa "eristäytyjien" rivejä. Jos taas sykliteoria on oikeassa, se voidaan nostaa yleisliberaaliksi lippulaivaksi. "Nykylaman vuoksi kapitalismi ei toimi" on varmasti monen kuulema mantra, ja väittäisin juuri sykliteorian puutteen vuoksi valtavirta-liberaalien olevan ns. nesteessä kansan syviin riveihin vaikuttamisen kanssa. Monia  on varmasti kiinnostanut syventävän makron opit siinä vaiheessa kun paperitehtaita lyötiin pakettiin!

Tuo Vapausfoorumin ketju oli varsin hyvä pelinavaus tästä debatoinnista. Olin varsin positiivisesti yllättynyt Thomas Taussin ja Oskar Lindmanin kohteliaasta, "Pitkäniemimäisestä" keskustelutyylistä. Kaj Grüssnerin avautumiset sen sijaan saivat aikaan lähinnä päänpyörittelyä. Varsinkin Sampo nosti esiin monia mielenkiintoisia pointteja, kuten itävaltalaisen pääomateorian kritiikkeineen sekä Hayekin ja Misesin jatkuvat muutokset sykliteoriaan, mikä on vaikeuttanut teorian kritisointia. Viisainta olisi mielestäni kerätä listaa tästä valtavirtaliberaalista kritiikistä, jotta siihen voisi perehtyä yhtäaikaa itse sykliteorian kanssa. Itselläni on hyllyssä odottassa lukemista sekä Jesus Huerta de Soton syklijärkäle että Rothbardin Man, Economy and State, ja tarkoituksena olisi myös saada ne luettua joskus. Ehkä joku päivä ABCT saadaan vielä ruodittua läpi.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Ron Paul ja kahdet esivaalit

Samalla kun me haukottelemme omien presidentinvaaliemme kanssa, Yhdysvalloissa on pitkä presidentti-prosessi pyörähtänyt jo käyntiin. Ensimmäiset esivaalit ovat ohi, ja Ron Paul sijoittui Iowassa kolmanneksi sekä New Hampshiressa toiseksi. 21. tammikuuta ovat seuraavat South Carolinan osavaltion vaalit, ja Paul sijoittunee tälläkin kertaa kärkikolmikkoon. Mitt Romney on voittanut molemmat osavaltiot tähän mennessä, ja on erittäin vahvoilla republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Kovimpien fanien mielestä Ron Paulilla on mahdollisuus voittaa Romney ja jopa Obama independent-äänien turvin. Voitti Paul tai ei, hänen ajamansa ideat vapaudesta ja markkinataloudesta ovat kuitenkin saaneet kunnolla näkyvyyttä, ja tämän johdosta yhä useampi amerikkalainen tunnustautuu minimivaltion kannattajiksi. Media on vieläkin varsin nihkeä antamaan tasapuolista julkisuutta Paulille:

torstai 5. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vaihdoin kolmannen kerran blogiotsikkoa. Ensimmäinen nimi oli vuoden 2011 keväällä Henkisiä Patoumia, kesällä se muuttui Konservatiiviseksi Talouspolitiikaksi ja syksyllä takaisin alkuperäiseen. Nimenvaihdoksien syynä voi pitää kirjoitusten aiheita, perustin blogin alunperin purkaakseni lyhyillä satiirisilla viesteillä turhautumistani valtioon. Sen jälkeen yritin rakentaa siltaa konservatiivien välille kirjoittamalla konservatiivinen ja liberaalien yhteisistä asioista. Kyllästyttyäni mm. Homma-foorumin keynesiläisyyteen ja persujen vasemmistolaisuuteen luovutin, vaihdoin takaisin alkuperäiseen nimeen ja siirryin pitkälle tauolle. Talouspolitiikka alkoi kuitenkin taas joulukuussa puristaa otsalohkoa joten päätin palata tutun terapian pariin. Olen kuitenkin ajatellut kirjoittaa lyhyiden turhautumisten sijaan pitempiä artikkeleita liberalismista ja itävaltalaisesta koulukunnasta, joten koin nimen Klassinen liberalismi olevan paras blogille. Antakaa kommenttia nimenvaihdosta, voin peruakin sen.

Vuosi 2011 oli enimmäkseen positiivinen libertarismille/liberalismille. Yhdysvalloissa Ron Paulin presidentinkampanja on kiihdyttänyt vapaan markkinatalouden ja etenkin itävaltalaisen koulukunnan suosion kasvua. Moni ei ymmärrä tätä, sillä kasvu tapahtuu salakavalasti. Iowassa Ron Paulia äänesti noin puolet republikaanien nuorista ja libertaarit videot keräävät miljoonia katsojia Youtubessa(1 ja 2). Markkinatalous on suosittua niiden keskuudessa, jotka tulevaisuudessa tekevät päätökset. Sama ilmiö on toistunut Suomessa, tosin pienemmässä mittakaavassa. Kokoomusnuorissa on lukuisia itävaltalaisia, suuri osa lähempänä kahta kuin kolmeakymmentä. Petri Kajander on saanut käänettyä ja julkaistua itävaltalaisia kirjoja. Mises Instituutin suomenkielinen versio on avattu. Samaan aikaan sosiaalidemokraattiset valtiot ovat kuitenkin ajamassa itseään järkyttäviin velkoihin ja poliitikot tuntuvat vain painavan kaasua demarisoitumisessa. Liberaalit tuskin kerkeävät mukaan vaikuttamaan romahduksen tullessa, mutta ehkä sen jälkeen.

Negatiivistakin kehitystä on tapahtunut intellektuellisella rintamalla. Suomen liberaali blogiskene on lähes kuollut vuoden 2011 aikana muutamasta uudesta kirjoittajasta huolimatta. 2000-luvun aikana tätä virkaa täyttivät fi-lib ja Vapaasana.net, vuosikymmenen lopulla itsenäiset bloggaajat. Pidin laadukkaimpina kirjoittajina Pasi Matilaista ja Lasse Pitkäniemeä, mutta molemmat ovat vähentäneet kirjoittamista radikaalisti. Muutkin, kuten Samuli Pahalahti, Michael Hallila, Pikkupoika ja jopa piraatit ovat joko hiljentyneet tai vaihtaneet kirjoitusaiheita. Varsinkin itävaltalaisten hiljentymisestä on seurannut, että tällä hetkellä "raha on velkaa mutta koroton raha keskuspankinsta on jees"-talousdemokraatit ovat vallaneet internetin ja pitävät käytännössä monopolia rahareformista puhuttaessa. Pidän siis bloggaamista entistäkin tärkeämpänä tällä hetkellä.